sunnuntai, 20. tammikuu 2008

Häät

Puoli vuotta myöhemmin

snapshot_f3704f20_949f6d77.jpg

Tähdet tuikkivat etelän lämpimässä yössä leppeän merituulen puhaltaessa sisämaahan. Yötaivas oli tumma ja suuri, meren kohina rauhoittavaa. Selina ja Nicholas seisoivat rannalla jalat viileässä hiekassa tiukasti toisiinsa kietoutuneina. Kuinka kaunis maailma olikaan juuri sillä hetkellä, rauhallinen, herkkä ja turvallinen. He käänsivät katseensa suureen, hopeaiseen kuuhun, joka sai heidätkin hohtamaan hopeaa. "Mä en pysty uskoa sitä, että me mennään huomenna naimisiin", Selina kuiskasi ja painoi päänsä Nicholaksen olalle. Mies ei sanonut mitään, silitti vain Selinan ruskeita hiuksia hellästi. "Mua pelottaa", Selina kuiskasi niin hiljaa, että vain Nicholas saattoi sen kuulla, "mä pelkään, että tämä kaikki katoaa.." Nicholas tarttui hellästi Selinan leukaan ja katsoi tiukasti kihlattunsa silmiin, joissa heijastui tähtitaivas. "Mikään ei katoa", hän sanoi, "mikään ei muutu. Kaikki pysyy samana, mä lupaan sen." Nicholaksen ääni oli varma ja rauhoittava ja hän sai Selinan huokaisemaan syvään. Nicholas suuteli Selinaa niin rakastavasti, että Selina unohti kaiken pahan, joka maailmassa vaikutti. He jäivät vielä katsomaan kaunista kuutamoa.

snapshot_f3704f20_349f7108.jpg

Selina heräsi aamulla seitsemän aikoihin. Nicholas nukkui vielä suloisesti tuhisten. Selina olisi tahtonut jäädä meksikolaismiehen viereen vielä hetkeksi, mutta hänen oli noustava, sillä viimehetken häävalmistelut veisivät aikaa: Selinan täytyi meikata, laittaa hiuksensa ja pukeutua. Hän nousi, laittoi päälleen pehmeän aamutakin ja sujautti jalkaansa tohvelit ja lähetti nukkuvalle rakkaalleen lentosuukon ovelta ennen kuin astui vielä hämärään ulkoilmaan. Selinan päämäärä oli viereinen loma-asunto, jossa hänen vanhempansa sekä sisarensa yöpyivät. Selinasta oli harmittavaa, etteivät Nicholaksen vanhemmat voineet olla häissä paikalla; heillä oli paljon kiireitä. Nicholaksen vanhemmat olivat kuitenkin korvanneet poissaolonsa mitä mahtavimmalla tavalla: he maksoivat häät, jotka vietettiin Karibianmerellä upealla luksusloma-alueella, vieraiden majoitukset, ruoat, vaatteet, aivan kaiken.

Selina koputti lomamökin oveen, ja se avautui melkein heti. Ovella seisoi ylipirteä Katie, Selinan sisar, jonka vatsa oli todella suuri: hänen lapsensa laskettu aika oli aivan niinä päivinä ja Katien oli melkein ollut pakko jättää siskonsa häät väliin. Onneksi niin ei kuitenkaan ollut käynyt - se olisi ollut Selinalle kauhistus, sillä Katie oli hänen kaasonsa. Katie johdatti Selinan loma-asunnon olohuoneeseen, joka näytti enemmän kauneussalongilta kuin olohuoneelta. Huone oli täynnä kenkiä, meikkejä ja muuta kauneudenhoitotavaraa ja Selina tiesi, että suuressa vaatekomerossa henkarissa roikkui maailman kaunein hääpuku. Selina oli bongannut sen Neikoma Cityn kalleimmasta häävaateliikkeestä ja ihastunut siihen heti. Hän astellut sisään liikkeeseen ja kokeillut sitä ylleen, vaikka tiesi, ettei hänellä siihen varaa olisikaan. Puku oli sopinut kuin valettu ja Selina uskoi, että se oli kohtalon sanelemaa - hänen olisi mentävä naimisiin juuri se puku päällä. Se masensi häntä kuitenkin hiukan: puku oli aivan liian kallis hänen kukkarolleen. Niinpä hän oli yrittänyt unohtaa puvun. Eräänä päivänä hänen ystävänsä olivat pyytäneet hänet kahville ja yllättäneet Selinan täysin: Selinan parhaan meksikolaisystävättären pienen, nuhjuisen asunnon olohuoneessa oli ollut kaunis, kallis ja Selinalle täydellinen hääpuku. Selinan ystävät olivat yhteishankintana ostaneet hänelle unelmien hääpuvun. Selina oli ollut aivan mykkä onnesta ja ilosta.

snapshot_f3704f20_b49f73ab.jpg

Katie painoi Selinan nojatuoliin istumaan ja otti esiin meikkipaletin. Hän oli innoissaan sisarensa häistä. Katie rakasti kaikkea onnellista ja ihanaa ja hänestä oli mahtavaa osallistua Selinan morsiusvalmisteluihin. Niinpä hän aloitti tarkan meikkausoperaation. Selinaa haukotutti ja hän sai Katien sohaisemaan luomiväriä hänen poskelleen. "Selina!" Katie sanoi moittivasti, "Pysy paikoillasi, tai tää menee pieleen!" Selina muljautti silmiään: häntä väsytti vielä ja hääseremonian alkuun oli useita tunteja, mutta valmistelut oli pakko aloittaa aikaisin.

Lopulta Katie oli saanut meikkaustyönsä päätökseen. Hän oli tyytyväinen tulokseen: Selina näytti kauniilta, aivan satuprinsessalta - hiukset vain tarvitsivat vielä pientä laittoa. Niinpä Katie tarttui toimeen ja alkoi kieputtamaan sisarensa hiuksia kohti kaunista hääkampausta.

Loputtomalta tuntuneen meikkauksen ja hiustenlaiton jälkeen Selina pääsi vihdoinkin pukeutumaan morsiuspukuunsa ja laittamaan hunnun päähänsä. Katie huokaisi ihastuksesta, kun näki siskonsa täysin valmiina morsiamena. "Sä olet upea", hän sanoi hymyillen ja sai Selinankin kasvoille pienen hymyn. "Noo, älä ole noin vakava", Katie yritti piristää Selinaa, jota ilmiselvästi hermostutti, "kaikki menee hyvin. Mitä muka voisi sattua? Nicholas ei ikinä sanoisi en tahdo." Selina hymyili epävarmasti ja sai Katien nauramaan sydämellisesti.

snapshot_f3704f20_349f7853.jpg

Selina käveli jäykästi ja hermostuneesti isänsä käsipuolessa kohti pappia ja jännittyneen näköistä Nicholasta. Taustalla kuohusi meri ja linnut sirkuttivat rannan palmuissa. Selinan varpaat upposivat lämpimään hiekkaan, kun hän asteli penkkirivien välissä. Hän ei pitänyt siitä, että häntä tuijotettiin; hänestä tuntui kuin hän olisi ollut näyteikkunassa. Joka puolelta kuului huokauksia sekä kuisketta ja salamavalot välkkyivät. Selina oli iloinen siitä, ettei hänen tarvinnut kulkea yksin papin ja Nicholaksen luo. Lopulta kuitenkin hänen isänsä päästi hänen kätensä irti ja Selinan täytyi kävellä viimeiset pari askelta itse, ilman tukea. Askeleet tuntuivat hänen elämänsä epävarmimmilta. Hän tärisi hiukan, mutta sitten Nicholas tarttui hänen käteensä. Selina tunsi Nicholaksen lämmön ja hän katsoi miestä silmiin. Nicholas hymyili vinosti ja puristi tiukasti Selinan kättä. Pappi aloitti puheensa ja molemmat käänsivät katseensä vanhaan mieheen.

snapshot_f3704f20_949f7676.jpg

"Tahdotko sinä, Nicholas Maple, ottaa Selina Abbotin vaimoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä, kunnes kuolema teidät erottaa?" papin värisevä ääni kysyi Nicholakselta. "Tahdon", hän vastasi varmalla äänellä ja katsoi Selinaa, joka näytti rentoutuneen seremonian aikana. "Tahdotko sinä, Selina Abbot, ottaa Nicholas Maplen mieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä, kunnes kuolema teidät erottaa?" pappi toisti kysymyksensä, osoittaen sen nyt Selinalle. Selina veti syvään henkeä ja vastasi värisevällä äänellä: "Tahdon." Pappi hymyili rohkaisevasti ja jatkoi puhettaan. Nicholas pujotti kultasormuksen Selinan vasempaan nimettömään ja pappi julisti heidät aviopuolisoiksi. "Voitte suudella morsianta", pappi sanoi lopuksi. Nicholas tarttui hymyillen Selinaa lanteilta. Selina nojautui tuoretta aviomiestään vasten. Heidän huulensa koskettivat toisiaan. Suudelma oli kuin heidän ensisuudelmansa: varovainen, täynnä sähköä, toivoa ja rakkautta. Taustalta kuului taputusta, onnellisia huokauksia ja nyyhkettä - sekä jokin ääni, joka särki tunnelman. Metallinen, kova laukaus peitti muut äänet alleen. Nicholas ja Selina irrottautuivat suudelmasta silmänräpäyksessä. Selina värähti omituisesti ja hänen silmänsä revähtivät täysin auki. Hän tuijotti hämmentyneenä Nicholasta, joka yhä piti vaimoaan lanteilta kiinni. Jostakin kuului mielipuolista naurua. Selina henkäisi terävästi sisään ja hänen silmistään heijastui tuska. "Nicholas.." hän sanoi hiljaa, "älä päästä musta irti.." Sitten hän alkoi vajota, hänen jalkansa pettivät ja hän hengitti raskaasti. Nicholas piti tiukasti Selinasta kiinni, sulki naisen syliinsä. Hänen käsillään tuntui jotakin lämmintä ja nestemäistä. Nauru raikui yhä Nicholaksen korviin. Sitten kuului toinen laukaus ja nauru jähmettyi. Ihmiset kirkuivat ja itkivät, mutta Nicholas ei välittänyt heistä. Hän ei välittänyt mistään muusta kuin Selinasta, joka oli hervottomana hänen sylissään. Nicholas laski hänet hellästi maahan. Selina yski ja itki. Nicholas tarttui hänen käteensä ja puristi sitä tiukasti. Nicholas nieleskeli ja hänenkin silmiään polttelivat kyyneleet. "Selina", hän kuiskasi hiljaa, "Selina taistele." Nicholaksen ja maassa makaavan Selinan ympärille kerääntyi ihmisiä. Katie oli huolesta suunniltaan, hän itki ja puhui Selinalle taukoamatta. Selinan vanhemmat tarttuivat tyttärensä toiseen käteen ja silittelivät hänen kasvojaan. Selina oli hiljentynyt. Hän ei enää itkenyt tai yskinyt ja hänen kasvonsa näyttivät rentoutuneen. Nicholas huomasi sen ensimmäisenä, mutta muutkin tajusivat sen pian. "Selina", Katie sanoi järkyttyneenä ja läpsäisi sisartaan varovasti poskelle, "Selina kuuletko sä mua?" Selina ei reagoinut mitenkään.

snapshot_f3704f20_749f7955.jpg

Nicholaksen silmissä sumeni ja hän puristi Selinan kättä tiukasti. Häntä oksetti ja pelotti. Hän tunsi olevansa yksin koko maailmassa, vaikka kaikki olivat hänen ympärillään. Nicholas käänsi katseensa pois Selinasta ja näki kauempana maassa toisen ruumiin - punapäisen miehen ruumiin, jonka kädessä oli ase. Nicholas tiesi heti kenelle ruumis kuului, mutta hän ei suostunut uskomaan sitä. Hän tuijotti epäuskoisena ruumiseen ja tunsi, kuinka joku sysäsi hänet syrjään Selinan luota. Nicholas käänsi heti katseensa takaisin Selinaan ja näki, että naisen ympärillä oli paljon valkoasuisia miehiä ja naisia, jotka puhuivat espanjaa kiihkeään tahtiin. Yhtäkkiä Katie tarttui hänen käteensä. "Mitä he sanovat?", hän kysyi nopeasti ja riuhtoi Nicholaksen käsivartta, "Kerro heti mitä ne sanoo!" Nicholas nyökkäsi ja yritti keskittyä ensihoitajien puheeseen. "Jotain verenhukasta", hän aloitti tulkkaamaan kömpelösti - hänen aivonsa olivat järkytyksestä sekaisin. "Onko Selina elossa?" Katie vaati saada tietää, mutta Nicholas pudisti päätään. "En mä voi tietää vielä. Ole kärsivällinen", hän sanoi ja keskittyi taas kuuntelemaan nopeatempoista espanjaa. "Hän ei hengitä", hän sai käännettyä ja hänen vatsassaan muljahti inhottavasti. Katien kynnet pureutuivat syvälle miehen käsivarteen. "Älä sano noin", Katie sanoi vihaisesti, mutta näki kuinka ensihoitajat aloittivat elvyttämisen. Se näytti Nicholaksesta kamalalta ja täysin väärältä: eihän Selina voinut olla kuoleman kielissä, ei hänen hääpäivänään. Kaikki oli epätodellista. Katie oli alkanut itkeä. Hän nojasi Nicholaksen olkapäähän ja kasteli kyynelillään miehen vaatteet. Nicholas kuunteli yhä ensihoitajien puhetta ja odotti lopullisia sanoja 'hän on kuollut, enää mitään ei ole tehtävissä'. Mutta sitten kuului terävä henkäys ja ensihoitajat huokaisivat. "Hän on vielä elossa", yksi heistä sanoi ja Nicholas ei ollut uskoa korviaan. Sitten hän näki Selinan nostettuna paareille. Hän meni äkkiä niiden luo ja tarttui vaimoaan kädestä. "Selina", hän sanoi ja kulki ensihoitajien mukana kohti ambulanssia, "Selina, mä rakastan sua." Ja sitten ensihoitajat ja Selina katosivat ambulanssiin ja Nicholaksen piti irrottaa otteensa vaimonsa kädestä. Eräs ensihoitajista sulki ambulanssin ovet ja kääntyi Nicholakseen päin. "Hän selviää", mies sanoi espanjaksi ja hyppäsi itsekin ambulanssiin. Nicholas seisoi turtana paikoillaan ja katsoi, kun ambulanssi katosi jonnekin kauas. Hänen sisällään kasvoi varovainen onnentunne: Selina oli elossa.

Näin päättyi tämä tarina. Kommenttia saa laittaa. :)

lauantai, 12. tammikuu 2008

Anteeksi tästä liiallisesta tauosta

Anteeksi anteeksi anteeksi ja vielä miljoona kertaa anteeksi siitä etten ole jatkanut sitten syyskuun lopun. Minun on pitänyt olla ahkera ja tehdä uusi osa (joka on muuten sitten viimeinen) valmiiksi, mutta jostain syystä se on aina jäänyt roikkumaan. Olen nyt saanut kirjoitettua osasta osan, loppu on vielä työn alla (tahdon siitä mahdollisimman täydellisen, joten siinä kestää, kun mietin sopivia sanamuotoja. Luonnos on ollut valmiina jo kauan). Olen hyvin pahoillani että tässä on käynyt näin, minua hävettää kamalasti tuo ylipitkä tauko. Nyt yritän ryhdistäytyä ja saada osan valmiiksi. Kiitoksia jokaisesta kommentista, jonka olette laittaneet - nyt en enää kehtaa pitkittää uuden osan valmistumista ainakaan kuukautta pidempää.

Anteeksi vielä kerran. Nyt menen kirjoittamaan sen osan valmiiksi, ylihuomenna otan kuvat ja sitten laitan ennen ensiviikon sunnuntaita osan tänne!

~ Gabrielle

sunnuntai, 30. syyskuu 2007

Suuri kysymys

Vihdoin ja viimein jatkoa! Päätin siis jatkaa tarinaa kuvien kera, kun niin moni niitä toivoi. Ja koska poistelin ladattuja, Nicholaksella on erilaiset vaatteet, joten älkää hämmästykö siitä.

snapshot_f3704f20_940bd086.jpg

Nicholas nosti kätensä Selinan käden päälle ja silitteli sitä. Selinan käsi oli pieni ja siro, iho oli pehmeä. Hänen oma kätensä oli leveä ja sormet paksummat kuin Selinan - Nicholas oli mies ja hänellä oli miehen kädet hoitamattomine kynsineen. Nicholas piirteli sormellaan Selinan kämmenselkään kuvioita, tähtiä ja sydämiä, kirjoitti heidän nimiään ja koristeli ne kukkakuvioin. Häntä jännitti: uskaltaisiko hän totettaa suunnitelmansa?

Selina käänsi katseensa Nicholakseen. Mies näytti ujolta ja haavoittuvaiselta, mutta hänen silmistään näkyi sellainen intohimo ja päättäväisyys, että Selinaa huimasi. Hän kallisti kevyesti päätään osoittaakseen halunsa tietää, mitä miehen päässä liikkui. Nicholaksen yhä piirrustuksia tekevä sormi tuntui alkavan upota Selinan ihoon, aivan kuin se olisi ollut veitsi, joka olisi repinyt naisen kämmenselän verille. Selina henkäisi pinnallisesti kivusta ja kuuli Nicholaksen nielaisevan. Mies pudisti nopeasti päätään, painoi kätensä Selinan käden suojaksi ja nosti sitten päänsä. He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Nicholas vapisi - hän ei uskaltanut tehdä vielä mitään. Sen sijaan hän otti palasen pizzaa. Selina oli hämmentynyt. Hän ei ymmärtänyt mitä oli meneillään, joten seurasi Nicholaksen esimerkkiä ja maistoi itsekin italialaista herkkua.

snapshot_f3704f20_940bd2bd.jpg

"Selina.." Nicholaksen ääni oli heikko ja tärisevä, mutta sanasta tihkui rakkaus. Selina nyökkäsi hiljaa osoittaakseen kuuntelevansa. Hänen sydämensä tykytti. "Mä tiedän, että sä olet kokenut kovia", Nicholaksen ääneen tuli hiukan lisää voimaa joka tavulla, mutta yhä se tärisi, "ja sä tiedät, että tämä ei ole ollut helppoa mullekaan. Mutta mä tiedän myös sen, että mä en voi elää ilman sua." Selina räpytteli silmiään - miksi häntä itketti? Nicholas puristi naisen kättä tiukasti ja jatkoi vahvemmalla äänellä: "Mä haluan suojella sua ja mä haluan tukea sua sun vaikeina hetkinä. Selina, mä tahdon rakastaa sua." Nicholas irroitti otteensa Selinan kädestä ja tunki kätensä taskuun. Selina sulki silmänsä ja kyynel valui hänen poskelleen.

Kun Selina avasi silmänsä, hänen edessään nökötti pieni, musta sametilla päällystetty rasia. Selina pyyhkäisi silmiään ja katsoi sitten hämmentyneenä Nicholasta. Yhtäkkiä hän kuuli kaikki ravintolan äänet tarkasti, hän kuuli joka ikisen haarukan kilahduksen, naurahduksen ja aivastuksen kuin kaikki olisi tapahtunut aivan hänen korvansa juuressa. Hänen vatsassaan tuntui lentävän miljoona perhosta ja hänen ajatuksensa eivät pysyneet kasassa. Kyyneleet valtasivat hänen silmänsä uudelleen.

Nicholas ojensi kätensä kohti rasiaa. Hän avasi sen varovasti ja käänsi sen Selina päin. Selina näki rasian sisällön: kauniin kultaisen sormuksen, jota koristi timantti, joka olisi kokonsa puolesta sopinut prinsessalle. Kyyneleet saivat timantin kiiltelemään entistä enemmän: nyt se oli kuin pieni aurinko, häikäisevä ja kaunis. "Selina..." Nicholaksen ääni kantautui Selinan korviin kaiken mölyn yli, "Selina, tuletko vaimokseni?" Selina purskahti itkuun. Hänen poskensa olivat läpimärät ja hänen ruskeat hiuksensa tarttuivat niihin kiinni. Hän nyyhki, niiskutti ja hengästyi itkunsa voimasta, mutta samalla hän nyökkäsi ja ojensi kätensä vapisevana Nicholakselle, jonka suu oli kuivempi kuin Sahara kuivakaudella. Mies pujotti varovasti sormuksen naisensa sormeen ja pyyhki sitten itsekin silmäkulmiaan.

Selina itki itkemistään. Ravintolan äänet olivat hiljentyneet ja katseet kääntyneet heitä kohti. Nicholas ojensi kättään Selinaa kohti ja pyyhki tämän silmistä kyyneliä. Selinan ripset kimalsivat kauniisti. Selina nojasi päänsä Nicholaksen kättä vasten. Miehen kosketus oli lämmin ja tuntui taivaalliselta. Selina nyyhkäisi rajusti ja vapisi. "Nicholas", hän sanoi heikolla ja itkusta painoksissa olleella äänellä, "mä rakastan sua..." Hän nojautui eteenpäin pöydän yli ja painoi kyynelistä suolaiset huulensa Nicholaksen suulle. Ravintolan äänet voimistuivat taas ja he kaksi kovia kokenutta olivat muiden keskellä aivan kahden kädet tiiviisti toistensa käsissä.

snapshot_f3704f20_140bd0e4.jpg

Kommentteja saa laittaa ja luen niitä oikein mielelläni. :)

lauantai, 18. elokuu 2007

Pikkuinen kyselynkaltainen

Olen päässyt koulunalkumasennuksestani eroon, mutta aikaa minulla on silti kovin nirkoisesti. Olen siis miettinyt, miten saisin tämän tarinan jatkumaan järjellisin väliajoin, ja päädyin siihen, että jos jätän kuvat pois, tarina jatkuisi useammin. Mitä mieltä te olette? Kärsittekö pitkiä aikoja odottaessanne tarinaa vai onko sittenkin tuskallisempaa lukea pelkkää tekstiä ilman kuvia? Kertokaahan mielipiteenne. Tarinaa kuitenkin jatkan, ennemmin tai myöhemmin (mitä luultavammin myöhemmin.)

~ Gabrielle

Ai niin, seuraavassa osassa (jos siihen tulee kuvia) on henkilöiden ulkonäöt muuttuneet. Poistelin ladattuja että peli toimisi paremmin ja siinä menivät Katien, Benin, Nicholaksen ja Selinan vaatteet sekä viimeksimainitun hiukset. :/ Lisäksi melkein kaikki talot ovat muuttuneet, poistan suurimman osan ladatuista tavaroista ja kaikki tapetit.

perjantai, 3. elokuu 2007

Puheluita

Anteeksi taas kun kesti niin kauan.. Olen vain erittäin laiska ottamaan kuvia tähän tarinaan. :p Yritän parantaa tästä lähtien tapojani. :)

792667.jpg

Nicholas päästi Selinan irti halauksestaan ja kaivoi taskustaan kännykän. Hän naputteli siihen paikallisen poliisin numeron. Selina katseli vierestä, mitä Nicholas teki. Puhelin tuuttasi hetken ja sitten kirkas naisen ääni vastasi. ”Ööh.. Hei”, Nicholas aloitti. Hänellä ei ollut hajuakaan mitä sanoisi. ”Niin tuota.. Olen Nicholas Maple ja tahtoisin tehdä rikosilmoituksen Ben Denveristä”, Nicholas sanoi hitaasti miettien samalla mitä seuraavaksi sanoisi. ”Ben Denveristä”, nainen langan toisessa päässä sanoi, ”mutta eihän se ole mahdollista.” ”Miten niin?” Nicholas kysyi hämmästyneenä naisen reaktiosta. ”Siten niin, että olin viime vuonna hänen hautajaisisissaan”, nainen selitti. Nicholaksen suu loksahti ammolleen. ”Mitä?” hän kysyi, ”oletteko aivan varma että se on sama Ben Denver?” Nainen piti pienen tauon. ”Minä tarkastan”, hän sanoi ja luurista kuului tietokoneen näppäimistön naputusta. ”Mitä siellä tapahtuu?” Selina kuiskasi, kun hän huomasi Nicholaksen epäuskoisen ilmeen. ”Ne väittää, että Ben on kuollut”, Nicholas sihahti vastaukseksi. Selina kohotti kulmiaan. ”Eihän se oli mahdollista”, Selina sanoi ihan ääneen. ”Niinpä. Ei se ollut kuvitelmaa, mitä sulle kävi”, Nicholas kuiskasi takaisin. ”Herra Maple”, langan päästä kuului ja Nicholas hiljeni hetkeksi. ”Niin?” hän vastasi. ”Tarkistin kaikki Iso-Britannian Denver-nimiset miehet. Tietokone ei löytänyt ainuttakaan Beniä tai Benjaminia”, nainen sanoi ja jatkoi: ”Olen siis varma, että olin juuri saman Ben Denverin hautajaisissa.” Nicholas pudisteli päätään. ”Entä Ned Vebner sitten, löytyykö koko Englannista hänen nimistä miestä?” hän yritti. Nainen sanoi tarkastavansa ja pian hän vastasi: ”Ei, koko Englannissa ei ole edes Vebner-nimisiä henkilöitä.” Nicholas aukoi hetken neuvottomana suutaan. ”Kiitos avusta sitten”, hän sanoi ja sulki luurin. ”Mitä nyt?” Selina kysyi varovasti. Nicholas vain pyöritteli päätään ja halasi Selinaa. ”En tiedä”, hän sanoi, ”ne sanovat, että Beniä ei ole olemassakaan.”

792669.jpg

Selina irtautui Nicholaksen halauksesta. ”Miten niin 'ei ole olemassakaan'?” Selina tiukkasi, ”kyllähän hän on olemassa, jos ei ole, niin mitä mulle sitten kävi? Olenko mä tullut hulluksi vai mitä?” Nicholas ei osannut sanoa mitään. ”Se on varmaan lavastanut oman kuolemansa”, hän ehdotti epätoivoisesti. Selina pyöritti päätään vihaisesti. Miten tässä näin oli käynyt, hän mietti tuohduksissaan. Hänen mietintänsä keskeytti puhelu, joka tuli Selinan kännykkään. ”Selina”, Selina vastasi. ”No äiti täällä”, Selinan henki salpautui kun hän kuuli äitinsä ääneen. ”Äiti! Onko Katie kunnossa?” hän kysyi heti. ”On hän. Pyörtyminen johtui liian alhaisesta verensokerista ja järkytyksestä”, Juliette Abbot selitti. Selinasta tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt hänen sydämeltään. ”Hyvä juttu”, Selina sanoi, ”mutta arvaa mitä?” Hän selitti koko jutun Benin olemattomuudesta äidilleen, joka reagoi myöskin samalla tavalla kuin Selina. ”Mitä? Ollaanko me muka kuviteltu kaikki?” hän kysyi kiivastuneena. Selina vastasi kieltävästi ja kielsi kertomasta Katielle. ”Hän on tarpeeksi järkyttynyt muutenkin”, Selina sanoi ja lopetti puhelun.

792665.jpg

Selina ja Nicholas olivat aivan pyörällä päästään siitä, mikä oli totta ja mikä ei. Sen he kuitenkin tiesivät, että olisi aika syödä jotain. Nicholas kietoi kätensä suojelevasti Selinan harteille, kun he kävelivät Katien talolta kohti läheistä pizzeriaa. He valitsivat pizzeriasta nurkkapöydän, jotta voisivat keskustella rauhassa asioista. ”Mä olen oikeasti ihan sekaisin. Jos Ben oikeasti on kuollut, kuka se mies on, joka esiintyi Beninä?” Selina kysyi Nicholakselta. ”En mä tiedä. Mutta mä olen varma, että se mies oli Ben. Miksi se olisi valehdellut ja miksi se vainoaisi sua muuten?” Nicholas vastasi. Hän silitteli Selinan kättä, joka lepäsi pöydällä. ”Totta. Se mies on kiero!” Selina sanoi turhautuneena ja vetäisi kätensä pois. Nicholas katsoi apeana Selinaa, joka katseli vihaisesti ikkunasta ulos. Tälläistä hetkeä hän oli odottanut, mutta uskaltaisiko hän toteuttaa suunnitelmansa...

792664.jpg

Sellaista tällä kertaa. Kommentteja saa laittaa.