Puoli vuotta myöhemmin

Tähdet tuikkivat etelän lämpimässä yössä leppeän merituulen puhaltaessa sisämaahan. Yötaivas oli tumma ja suuri, meren kohina rauhoittavaa. Selina ja Nicholas seisoivat rannalla jalat viileässä hiekassa tiukasti toisiinsa kietoutuneina. Kuinka kaunis maailma olikaan juuri sillä hetkellä, rauhallinen, herkkä ja turvallinen. He käänsivät katseensa suureen, hopeaiseen kuuhun, joka sai heidätkin hohtamaan hopeaa. "Mä en pysty uskoa sitä, että me mennään huomenna naimisiin", Selina kuiskasi ja painoi päänsä Nicholaksen olalle. Mies ei sanonut mitään, silitti vain Selinan ruskeita hiuksia hellästi. "Mua pelottaa", Selina kuiskasi niin hiljaa, että vain Nicholas saattoi sen kuulla, "mä pelkään, että tämä kaikki katoaa.." Nicholas tarttui hellästi Selinan leukaan ja katsoi tiukasti kihlattunsa silmiin, joissa heijastui tähtitaivas. "Mikään ei katoa", hän sanoi, "mikään ei muutu. Kaikki pysyy samana, mä lupaan sen." Nicholaksen ääni oli varma ja rauhoittava ja hän sai Selinan huokaisemaan syvään. Nicholas suuteli Selinaa niin rakastavasti, että Selina unohti kaiken pahan, joka maailmassa vaikutti. He jäivät vielä katsomaan kaunista kuutamoa.

Selina heräsi aamulla seitsemän aikoihin. Nicholas nukkui vielä suloisesti tuhisten. Selina olisi tahtonut jäädä meksikolaismiehen viereen vielä hetkeksi, mutta hänen oli noustava, sillä viimehetken häävalmistelut veisivät aikaa: Selinan täytyi meikata, laittaa hiuksensa ja pukeutua. Hän nousi, laittoi päälleen pehmeän aamutakin ja sujautti jalkaansa tohvelit ja lähetti nukkuvalle rakkaalleen lentosuukon ovelta ennen kuin astui vielä hämärään ulkoilmaan. Selinan päämäärä oli viereinen loma-asunto, jossa hänen vanhempansa sekä sisarensa yöpyivät. Selinasta oli harmittavaa, etteivät Nicholaksen vanhemmat voineet olla häissä paikalla; heillä oli paljon kiireitä. Nicholaksen vanhemmat olivat kuitenkin korvanneet poissaolonsa mitä mahtavimmalla tavalla: he maksoivat häät, jotka vietettiin Karibianmerellä upealla luksusloma-alueella, vieraiden majoitukset, ruoat, vaatteet, aivan kaiken.

Selina koputti lomamökin oveen, ja se avautui melkein heti. Ovella seisoi ylipirteä Katie, Selinan sisar, jonka vatsa oli todella suuri: hänen lapsensa laskettu aika oli aivan niinä päivinä ja Katien oli melkein ollut pakko jättää siskonsa häät väliin. Onneksi niin ei kuitenkaan ollut käynyt - se olisi ollut Selinalle kauhistus, sillä Katie oli hänen kaasonsa. Katie johdatti Selinan loma-asunnon olohuoneeseen, joka näytti enemmän kauneussalongilta kuin olohuoneelta. Huone oli täynnä kenkiä, meikkejä ja muuta kauneudenhoitotavaraa ja Selina tiesi, että suuressa vaatekomerossa henkarissa roikkui maailman kaunein hääpuku. Selina oli bongannut sen Neikoma Cityn kalleimmasta häävaateliikkeestä ja ihastunut siihen heti. Hän astellut sisään liikkeeseen ja kokeillut sitä ylleen, vaikka tiesi, ettei hänellä siihen varaa olisikaan. Puku oli sopinut kuin valettu ja Selina uskoi, että se oli kohtalon sanelemaa - hänen olisi mentävä naimisiin juuri se puku päällä. Se masensi häntä kuitenkin hiukan: puku oli aivan liian kallis hänen kukkarolleen. Niinpä hän oli yrittänyt unohtaa puvun. Eräänä päivänä hänen ystävänsä olivat pyytäneet hänet kahville ja yllättäneet Selinan täysin: Selinan parhaan meksikolaisystävättären pienen, nuhjuisen asunnon olohuoneessa oli ollut kaunis, kallis ja Selinalle täydellinen hääpuku. Selinan ystävät olivat yhteishankintana ostaneet hänelle unelmien hääpuvun. Selina oli ollut aivan mykkä onnesta ja ilosta.

Katie painoi Selinan nojatuoliin istumaan ja otti esiin meikkipaletin. Hän oli innoissaan sisarensa häistä. Katie rakasti kaikkea onnellista ja ihanaa ja hänestä oli mahtavaa osallistua Selinan morsiusvalmisteluihin. Niinpä hän aloitti tarkan meikkausoperaation. Selinaa haukotutti ja hän sai Katien sohaisemaan luomiväriä hänen poskelleen. "Selina!" Katie sanoi moittivasti, "Pysy paikoillasi, tai tää menee pieleen!" Selina muljautti silmiään: häntä väsytti vielä ja hääseremonian alkuun oli useita tunteja, mutta valmistelut oli pakko aloittaa aikaisin.

Lopulta Katie oli saanut meikkaustyönsä päätökseen. Hän oli tyytyväinen tulokseen: Selina näytti kauniilta, aivan satuprinsessalta - hiukset vain tarvitsivat vielä pientä laittoa. Niinpä Katie tarttui toimeen ja alkoi kieputtamaan sisarensa hiuksia kohti kaunista hääkampausta.

Loputtomalta tuntuneen meikkauksen ja hiustenlaiton jälkeen Selina pääsi vihdoinkin pukeutumaan morsiuspukuunsa ja laittamaan hunnun päähänsä. Katie huokaisi ihastuksesta, kun näki siskonsa täysin valmiina morsiamena. "Sä olet upea", hän sanoi hymyillen ja sai Selinankin kasvoille pienen hymyn. "Noo, älä ole noin vakava", Katie yritti piristää Selinaa, jota ilmiselvästi hermostutti, "kaikki menee hyvin. Mitä muka voisi sattua? Nicholas ei ikinä sanoisi en tahdo." Selina hymyili epävarmasti ja sai Katien nauramaan sydämellisesti.

Selina käveli jäykästi ja hermostuneesti isänsä käsipuolessa kohti pappia ja jännittyneen näköistä Nicholasta. Taustalla kuohusi meri ja linnut sirkuttivat rannan palmuissa. Selinan varpaat upposivat lämpimään hiekkaan, kun hän asteli penkkirivien välissä. Hän ei pitänyt siitä, että häntä tuijotettiin; hänestä tuntui kuin hän olisi ollut näyteikkunassa. Joka puolelta kuului huokauksia sekä kuisketta ja salamavalot välkkyivät. Selina oli iloinen siitä, ettei hänen tarvinnut kulkea yksin papin ja Nicholaksen luo. Lopulta kuitenkin hänen isänsä päästi hänen kätensä irti ja Selinan täytyi kävellä viimeiset pari askelta itse, ilman tukea. Askeleet tuntuivat hänen elämänsä epävarmimmilta. Hän tärisi hiukan, mutta sitten Nicholas tarttui hänen käteensä. Selina tunsi Nicholaksen lämmön ja hän katsoi miestä silmiin. Nicholas hymyili vinosti ja puristi tiukasti Selinan kättä. Pappi aloitti puheensa ja molemmat käänsivät katseensä vanhaan mieheen.

"Tahdotko sinä, Nicholas Maple, ottaa Selina Abbotin vaimoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä, kunnes kuolema teidät erottaa?" papin värisevä ääni kysyi Nicholakselta. "Tahdon", hän vastasi varmalla äänellä ja katsoi Selinaa, joka näytti rentoutuneen seremonian aikana. "Tahdotko sinä, Selina Abbot, ottaa Nicholas Maplen mieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä, kunnes kuolema teidät erottaa?" pappi toisti kysymyksensä, osoittaen sen nyt Selinalle. Selina veti syvään henkeä ja vastasi värisevällä äänellä: "Tahdon." Pappi hymyili rohkaisevasti ja jatkoi puhettaan. Nicholas pujotti kultasormuksen Selinan vasempaan nimettömään ja pappi julisti heidät aviopuolisoiksi. "Voitte suudella morsianta", pappi sanoi lopuksi. Nicholas tarttui hymyillen Selinaa lanteilta. Selina nojautui tuoretta aviomiestään vasten. Heidän huulensa koskettivat toisiaan. Suudelma oli kuin heidän ensisuudelmansa: varovainen, täynnä sähköä, toivoa ja rakkautta. Taustalta kuului taputusta, onnellisia huokauksia ja nyyhkettä - sekä jokin ääni, joka särki tunnelman. Metallinen, kova laukaus peitti muut äänet alleen. Nicholas ja Selina irrottautuivat suudelmasta silmänräpäyksessä. Selina värähti omituisesti ja hänen silmänsä revähtivät täysin auki. Hän tuijotti hämmentyneenä Nicholasta, joka yhä piti vaimoaan lanteilta kiinni. Jostakin kuului mielipuolista naurua. Selina henkäisi terävästi sisään ja hänen silmistään heijastui tuska. "Nicholas.." hän sanoi hiljaa, "älä päästä musta irti.." Sitten hän alkoi vajota, hänen jalkansa pettivät ja hän hengitti raskaasti. Nicholas piti tiukasti Selinasta kiinni, sulki naisen syliinsä. Hänen käsillään tuntui jotakin lämmintä ja nestemäistä. Nauru raikui yhä Nicholaksen korviin. Sitten kuului toinen laukaus ja nauru jähmettyi. Ihmiset kirkuivat ja itkivät, mutta Nicholas ei välittänyt heistä. Hän ei välittänyt mistään muusta kuin Selinasta, joka oli hervottomana hänen sylissään. Nicholas laski hänet hellästi maahan. Selina yski ja itki. Nicholas tarttui hänen käteensä ja puristi sitä tiukasti. Nicholas nieleskeli ja hänenkin silmiään polttelivat kyyneleet. "Selina", hän kuiskasi hiljaa, "Selina taistele." Nicholaksen ja maassa makaavan Selinan ympärille kerääntyi ihmisiä. Katie oli huolesta suunniltaan, hän itki ja puhui Selinalle taukoamatta. Selinan vanhemmat tarttuivat tyttärensä toiseen käteen ja silittelivät hänen kasvojaan. Selina oli hiljentynyt. Hän ei enää itkenyt tai yskinyt ja hänen kasvonsa näyttivät rentoutuneen. Nicholas huomasi sen ensimmäisenä, mutta muutkin tajusivat sen pian. "Selina", Katie sanoi järkyttyneenä ja läpsäisi sisartaan varovasti poskelle, "Selina kuuletko sä mua?" Selina ei reagoinut mitenkään.

Nicholaksen silmissä sumeni ja hän puristi Selinan kättä tiukasti. Häntä oksetti ja pelotti. Hän tunsi olevansa yksin koko maailmassa, vaikka kaikki olivat hänen ympärillään. Nicholas käänsi katseensa pois Selinasta ja näki kauempana maassa toisen ruumiin - punapäisen miehen ruumiin, jonka kädessä oli ase. Nicholas tiesi heti kenelle ruumis kuului, mutta hän ei suostunut uskomaan sitä. Hän tuijotti epäuskoisena ruumiseen ja tunsi, kuinka joku sysäsi hänet syrjään Selinan luota. Nicholas käänsi heti katseensa takaisin Selinaan ja näki, että naisen ympärillä oli paljon valkoasuisia miehiä ja naisia, jotka puhuivat espanjaa kiihkeään tahtiin. Yhtäkkiä Katie tarttui hänen käteensä. "Mitä he sanovat?", hän kysyi nopeasti ja riuhtoi Nicholaksen käsivartta, "Kerro heti mitä ne sanoo!" Nicholas nyökkäsi ja yritti keskittyä ensihoitajien puheeseen. "Jotain verenhukasta", hän aloitti tulkkaamaan kömpelösti - hänen aivonsa olivat järkytyksestä sekaisin. "Onko Selina elossa?" Katie vaati saada tietää, mutta Nicholas pudisti päätään. "En mä voi tietää vielä. Ole kärsivällinen", hän sanoi ja keskittyi taas kuuntelemaan nopeatempoista espanjaa. "Hän ei hengitä", hän sai käännettyä ja hänen vatsassaan muljahti inhottavasti. Katien kynnet pureutuivat syvälle miehen käsivarteen. "Älä sano noin", Katie sanoi vihaisesti, mutta näki kuinka ensihoitajat aloittivat elvyttämisen. Se näytti Nicholaksesta kamalalta ja täysin väärältä: eihän Selina voinut olla kuoleman kielissä, ei hänen hääpäivänään. Kaikki oli epätodellista. Katie oli alkanut itkeä. Hän nojasi Nicholaksen olkapäähän ja kasteli kyynelillään miehen vaatteet. Nicholas kuunteli yhä ensihoitajien puhetta ja odotti lopullisia sanoja 'hän on kuollut, enää mitään ei ole tehtävissä'. Mutta sitten kuului terävä henkäys ja ensihoitajat huokaisivat. "Hän on vielä elossa", yksi heistä sanoi ja Nicholas ei ollut uskoa korviaan. Sitten hän näki Selinan nostettuna paareille. Hän meni äkkiä niiden luo ja tarttui vaimoaan kädestä. "Selina", hän sanoi ja kulki ensihoitajien mukana kohti ambulanssia, "Selina, mä rakastan sua." Ja sitten ensihoitajat ja Selina katosivat ambulanssiin ja Nicholaksen piti irrottaa otteensa vaimonsa kädestä. Eräs ensihoitajista sulki ambulanssin ovet ja kääntyi Nicholakseen päin. "Hän selviää", mies sanoi espanjaksi ja hyppäsi itsekin ambulanssiin. Nicholas seisoi turtana paikoillaan ja katsoi, kun ambulanssi katosi jonnekin kauas. Hänen sisällään kasvoi varovainen onnentunne: Selina oli elossa.

Näin päättyi tämä tarina. Kommenttia saa laittaa. :)

Anteeksi vielä kerran. Nyt menen kirjoittamaan sen osan valmiiksi, ylihuomenna otan kuvat ja sitten laitan ennen ensiviikon sunnuntaita osan tänne!

~ Gabrielle

Nicholas nosti kätensä Selinan käden päälle ja silitteli sitä. Selinan käsi oli pieni ja siro, iho oli pehmeä. Hänen oma kätensä oli leveä ja sormet paksummat kuin Selinan - Nicholas oli mies ja hänellä oli miehen kädet hoitamattomine kynsineen. Nicholas piirteli sormellaan Selinan kämmenselkään kuvioita, tähtiä ja sydämiä, kirjoitti heidän nimiään ja koristeli ne kukkakuvioin. Häntä jännitti: uskaltaisiko hän totettaa suunnitelmansa?

Selina käänsi katseensa Nicholakseen. Mies näytti ujolta ja haavoittuvaiselta, mutta hänen silmistään näkyi sellainen intohimo ja päättäväisyys, että Selinaa huimasi. Hän kallisti kevyesti päätään osoittaakseen halunsa tietää, mitä miehen päässä liikkui. Nicholaksen yhä piirrustuksia tekevä sormi tuntui alkavan upota Selinan ihoon, aivan kuin se olisi ollut veitsi, joka olisi repinyt naisen kämmenselän verille. Selina henkäisi pinnallisesti kivusta ja kuuli Nicholaksen nielaisevan. Mies pudisti nopeasti päätään, painoi kätensä Selinan käden suojaksi ja nosti sitten päänsä. He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Nicholas vapisi - hän ei uskaltanut tehdä vielä mitään. Sen sijaan hän otti palasen pizzaa. Selina oli hämmentynyt. Hän ei ymmärtänyt mitä oli meneillään, joten seurasi Nicholaksen esimerkkiä ja maistoi itsekin italialaista herkkua.

"Selina.." Nicholaksen ääni oli heikko ja tärisevä, mutta sanasta tihkui rakkaus. Selina nyökkäsi hiljaa osoittaakseen kuuntelevansa. Hänen sydämensä tykytti. "Mä tiedän, että sä olet kokenut kovia", Nicholaksen ääneen tuli hiukan lisää voimaa joka tavulla, mutta yhä se tärisi, "ja sä tiedät, että tämä ei ole ollut helppoa mullekaan. Mutta mä tiedän myös sen, että mä en voi elää ilman sua." Selina räpytteli silmiään - miksi häntä itketti? Nicholas puristi naisen kättä tiukasti ja jatkoi vahvemmalla äänellä: "Mä haluan suojella sua ja mä haluan tukea sua sun vaikeina hetkinä. Selina, mä tahdon rakastaa sua." Nicholas irroitti otteensa Selinan kädestä ja tunki kätensä taskuun. Selina sulki silmänsä ja kyynel valui hänen poskelleen.

Kun Selina avasi silmänsä, hänen edessään nökötti pieni, musta sametilla päällystetty rasia. Selina pyyhkäisi silmiään ja katsoi sitten hämmentyneenä Nicholasta. Yhtäkkiä hän kuuli kaikki ravintolan äänet tarkasti, hän kuuli joka ikisen haarukan kilahduksen, naurahduksen ja aivastuksen kuin kaikki olisi tapahtunut aivan hänen korvansa juuressa. Hänen vatsassaan tuntui lentävän miljoona perhosta ja hänen ajatuksensa eivät pysyneet kasassa. Kyyneleet valtasivat hänen silmänsä uudelleen.

Nicholas ojensi kätensä kohti rasiaa. Hän avasi sen varovasti ja käänsi sen Selina päin. Selina näki rasian sisällön: kauniin kultaisen sormuksen, jota koristi timantti, joka olisi kokonsa puolesta sopinut prinsessalle. Kyyneleet saivat timantin kiiltelemään entistä enemmän: nyt se oli kuin pieni aurinko, häikäisevä ja kaunis. "Selina..." Nicholaksen ääni kantautui Selinan korviin kaiken mölyn yli, "Selina, tuletko vaimokseni?" Selina purskahti itkuun. Hänen poskensa olivat läpimärät ja hänen ruskeat hiuksensa tarttuivat niihin kiinni. Hän nyyhki, niiskutti ja hengästyi itkunsa voimasta, mutta samalla hän nyökkäsi ja ojensi kätensä vapisevana Nicholakselle, jonka suu oli kuivempi kuin Sahara kuivakaudella. Mies pujotti varovasti sormuksen naisensa sormeen ja pyyhki sitten itsekin silmäkulmiaan.

Selina itki itkemistään. Ravintolan äänet olivat hiljentyneet ja katseet kääntyneet heitä kohti. Nicholas ojensi kättään Selinaa kohti ja pyyhki tämän silmistä kyyneliä. Selinan ripset kimalsivat kauniisti. Selina nojasi päänsä Nicholaksen kättä vasten. Miehen kosketus oli lämmin ja tuntui taivaalliselta. Selina nyyhkäisi rajusti ja vapisi. "Nicholas", hän sanoi heikolla ja itkusta painoksissa olleella äänellä, "mä rakastan sua..." Hän nojautui eteenpäin pöydän yli ja painoi kyynelistä suolaiset huulensa Nicholaksen suulle. Ravintolan äänet voimistuivat taas ja he kaksi kovia kokenutta olivat muiden keskellä aivan kahden kädet tiiviisti toistensa käsissä.

Kommentteja saa laittaa ja luen niitä oikein mielelläni. :)

~ Gabrielle

Ai niin, seuraavassa osassa (jos siihen tulee kuvia) on henkilöiden ulkonäöt muuttuneet. Poistelin ladattuja että peli toimisi paremmin ja siinä menivät Katien, Benin, Nicholaksen ja Selinan vaatteet sekä viimeksimainitun hiukset. :/ Lisäksi melkein kaikki talot ovat muuttuneet, poistan suurimman osan ladatuista tavaroista ja kaikki tapetit.

Nicholas päästi Selinan irti halauksestaan ja kaivoi taskustaan kännykän. Hän naputteli siihen paikallisen poliisin numeron. Selina katseli vierestä, mitä Nicholas teki. Puhelin tuuttasi hetken ja sitten kirkas naisen ääni vastasi. ”Ööh.. Hei”, Nicholas aloitti. Hänellä ei ollut hajuakaan mitä sanoisi. ”Niin tuota.. Olen Nicholas Maple ja tahtoisin tehdä rikosilmoituksen Ben Denveristä”, Nicholas sanoi hitaasti miettien samalla mitä seuraavaksi sanoisi. ”Ben Denveristä”, nainen langan toisessa päässä sanoi, ”mutta eihän se ole mahdollista.” ”Miten niin?” Nicholas kysyi hämmästyneenä naisen reaktiosta. ”Siten niin, että olin viime vuonna hänen hautajaisisissaan”, nainen selitti. Nicholaksen suu loksahti ammolleen. ”Mitä?” hän kysyi, ”oletteko aivan varma että se on sama Ben Denver?” Nainen piti pienen tauon. ”Minä tarkastan”, hän sanoi ja luurista kuului tietokoneen näppäimistön naputusta. ”Mitä siellä tapahtuu?” Selina kuiskasi, kun hän huomasi Nicholaksen epäuskoisen ilmeen. ”Ne väittää, että Ben on kuollut”, Nicholas sihahti vastaukseksi. Selina kohotti kulmiaan. ”Eihän se oli mahdollista”, Selina sanoi ihan ääneen. ”Niinpä. Ei se ollut kuvitelmaa, mitä sulle kävi”, Nicholas kuiskasi takaisin. ”Herra Maple”, langan päästä kuului ja Nicholas hiljeni hetkeksi. ”Niin?” hän vastasi. ”Tarkistin kaikki Iso-Britannian Denver-nimiset miehet. Tietokone ei löytänyt ainuttakaan Beniä tai Benjaminia”, nainen sanoi ja jatkoi: ”Olen siis varma, että olin juuri saman Ben Denverin hautajaisissa.” Nicholas pudisteli päätään. ”Entä Ned Vebner sitten, löytyykö koko Englannista hänen nimistä miestä?” hän yritti. Nainen sanoi tarkastavansa ja pian hän vastasi: ”Ei, koko Englannissa ei ole edes Vebner-nimisiä henkilöitä.” Nicholas aukoi hetken neuvottomana suutaan. ”Kiitos avusta sitten”, hän sanoi ja sulki luurin. ”Mitä nyt?” Selina kysyi varovasti. Nicholas vain pyöritteli päätään ja halasi Selinaa. ”En tiedä”, hän sanoi, ”ne sanovat, että Beniä ei ole olemassakaan.”

Selina irtautui Nicholaksen halauksesta. ”Miten niin 'ei ole olemassakaan'?” Selina tiukkasi, ”kyllähän hän on olemassa, jos ei ole, niin mitä mulle sitten kävi? Olenko mä tullut hulluksi vai mitä?” Nicholas ei osannut sanoa mitään. ”Se on varmaan lavastanut oman kuolemansa”, hän ehdotti epätoivoisesti. Selina pyöritti päätään vihaisesti. Miten tässä näin oli käynyt, hän mietti tuohduksissaan. Hänen mietintänsä keskeytti puhelu, joka tuli Selinan kännykkään. ”Selina”, Selina vastasi. ”No äiti täällä”, Selinan henki salpautui kun hän kuuli äitinsä ääneen. ”Äiti! Onko Katie kunnossa?” hän kysyi heti. ”On hän. Pyörtyminen johtui liian alhaisesta verensokerista ja järkytyksestä”, Juliette Abbot selitti. Selinasta tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt hänen sydämeltään. ”Hyvä juttu”, Selina sanoi, ”mutta arvaa mitä?” Hän selitti koko jutun Benin olemattomuudesta äidilleen, joka reagoi myöskin samalla tavalla kuin Selina. ”Mitä? Ollaanko me muka kuviteltu kaikki?” hän kysyi kiivastuneena. Selina vastasi kieltävästi ja kielsi kertomasta Katielle. ”Hän on tarpeeksi järkyttynyt muutenkin”, Selina sanoi ja lopetti puhelun.

Selina ja Nicholas olivat aivan pyörällä päästään siitä, mikä oli totta ja mikä ei. Sen he kuitenkin tiesivät, että olisi aika syödä jotain. Nicholas kietoi kätensä suojelevasti Selinan harteille, kun he kävelivät Katien talolta kohti läheistä pizzeriaa. He valitsivat pizzeriasta nurkkapöydän, jotta voisivat keskustella rauhassa asioista. ”Mä olen oikeasti ihan sekaisin. Jos Ben oikeasti on kuollut, kuka se mies on, joka esiintyi Beninä?” Selina kysyi Nicholakselta. ”En mä tiedä. Mutta mä olen varma, että se mies oli Ben. Miksi se olisi valehdellut ja miksi se vainoaisi sua muuten?” Nicholas vastasi. Hän silitteli Selinan kättä, joka lepäsi pöydällä. ”Totta. Se mies on kiero!” Selina sanoi turhautuneena ja vetäisi kätensä pois. Nicholas katsoi apeana Selinaa, joka katseli vihaisesti ikkunasta ulos. Tälläistä hetkeä hän oli odottanut, mutta uskaltaisiko hän toteuttaa suunnitelmansa...



Sellaista tällä kertaa. Kommentteja saa laittaa.

Ja mainostetaanpas nyt vähän. Aloitin uuden legacyn, joten jos tahdot lukea sitä, paina TÄSTÄ.

Katie tuijotti suu auki Beniä, joka katosi ulko-ovesta kadulle. Ovi paiskautui kiinni ja Katie värähti. Miten niin Ned ei ole Ned, hän mietti, ja miten hän tiesi vauvasta? Katie käännähti varovasti ympäri ja kaivoi taskustaan kännykän. Ehkä Selina osaisi selittää, mitä oli tapahtunut. Katie näppäili äitinsä numeron, sillä hän ei tiennyt siskonsa numeroa. Hän totisesti toivoi, että Selina olisi vanhempiensa luona. Katie nosti kännykän korvalleen ja kuunteli tuuttausääntä. Häntä heikotti. "No äiti täällä", ääni sanoi puhelimesta. Katie avasi suunsa ja ennen kuin sai sanottua mitään, hän vajosi lattialle.

* * *

"Haloo? Katie?" Juliette huhuili puhelimeen, "Oletko siellä? Mikä se tumpsaus oli? Katie?" Häntä huolestutti. "Katie?" hän kysyi varovasti, mutta ei saanut vastausta. Juliette sulki puhelimen ja kurkkasi olohuoneeseen. Selina itki Nicholaksen olkaa vasten. "Oh.. Anteeksi vain, mutta minun täytyy mennä Katien luo. Pelkään, että hänelle on tapahtunut jotain", Juliette sanoi ja Selina sekä Nicholas kääntyivät katsomaan häntä. "Katielle on tapahtunut jotakin?" Selina toisti nikotellen ja pyyhki silmiään. "Niin, sitä minä pelkään. Hän soitti, mutta ei sanonut mitään. Ja kuulin oudon äänen..." Juliette kertoi huolestuneena. Selina ponnahti nopeasti ylös. "Mitä se kamala mies on nyt mennyt tekemään", Selina murisi ja kiristeli hampaitaan. Nicholaskin nousi ja laski kätensä Selinan harteille. "Me tullaan mukaan, rouva Abbot", Nicholas sanoi hiljaa Selinan puristaessa käsiään nyrkkiin. Juliette nyökkäsi.

Selina, Nicholas ja rouva Abbot saapuivat nopeasti Katien talolle. Selina juoksi äkkiä ovelle ja rinkutti ovikelloa. Kukaan ei tullut avaamaan. Selinan silmistä valui taas kyyneliä. "Katie ei avaa ovea.." Selina nyyhki ja riuhtoi kahvaa. Juliette kiirehti ovelle ja kaivoi laukustaan avaimen. Nopeasti hän työnsi sen lukkoon ja ovi ponnahti auki. Selina ryntäsi sisään ja näki Katien retkottavan maassa. "Katie!" Selina kiljaisi ja kyyristyi siskonsa viereen. Nicholas nappasi Katien kädestä kännykän ja näppäili hätänumeroa. Juliettekin laskeutui Katien viereen ja kokeili naisen pulssin. "Ei tunnu mitään.. Nicholas, soita jo se ambulanssi!" hän kivahti Nicholakselle, joka näytti empivän puhelimen kanssa. Mies säikähti, painoi vihreää luuria ja nosti kännykän korvalleen. "Äiti, ei kai Katie kuole?" Selina kysyi itkuisena. Juliette katsoi murheellisesti nuorempaa tytärtään. "Minä en osaa sanoa mitään", hän vastasi kuiskaten. Selina kumartui Katien ylle. "Älä kuole Katie, taistele. Pysy hengissä vauvan takia", Selina kuiskaili kiivaasti ja kyyneliä putoili Katien paidalle. Juliette henkäisi syvään ja päästi kysyvän ähkäisyn. "Onko Katie raskaana?" hän kysyi. Selina nyökkäsi nopeasti. Julieten suu loksahti auki. "Mitä ih...", Juliette aloitti, mutta Nicholas keskeytti hänet ilmoittamalla ambulanssin olevan matkalla.

Ambulanssi saapui pian, mutta aika oli tuntunut Selinasta ikuisuudelta. Katie näytti niin elottomalta lattialla maatessaan. Selina puristi tiukasti siskonsa kättä kunnes ensihoitajat nostivat Katien paareille ja veivät hänet ambulanssiin. Juliette meni mukana. Selinakin olisi tahtonut mennä, mutta ambulanssiin sai tulla vain yksi omainen mukaan. Selina jäi tuijottamaan ambulanssin perään. Nicholas otti hellästi Selinan kädestä kiinni. Selina kääntyi ja katsoi surkein silmin miestä. "Toivottavasti Katie ei kuole", Selina kuiskasi. Nicholas ei sanonut mitään, mutta hän sulki suojelevasti Selinan syleilyynsä. "Nicholas..." Selina mumisi hiljaa silmät kiinni nojaten Nicholakseen, "pitäisikö meidän ilmoittaa poliisille?" Nicholas puhalsi lämmintä ilmaa Katien hiuksiin. "Pitäisi. Ilmoitetaan heti kohta", Nicholas mumisi takaisin ja suuteli hellästi Selinan päälakea.

”Älä. Koske. Muhun!” Selina kiljui Benin avatessa hänen rintaliivejään. Selinan silmistä puristui kyyneliä. Hän rimpuili, yritti päästä pois, mutta Ben oli vahva. Yhtäkkiä Selina tunsi kyynärpäänsä murtavan jotain. Hän kuuli ilkeän rusahduksen ja Benin ulvahtavan. Hän tunsi Benin irrottavan otteensa. Selina kiepsahti äkkiä pois sohvalta ja alkoi nopeasti vetää vaatteita päällensä. Ben ulvoi ja Selina huomasi, että miehen kasvot olivat veressä. Selina vetäisi paitansa äkkiä päälle ja syöksähti ovea kohti. Hänen kätensä kosketti ovenkahvaa, mutta juuri kun hän oli avaamassa ovea, Benin verinen käsi tarttui häneen. ”Sä et mene minnekään!” mies karjaisi. Selina riuhtoi itseään päästäkseen irti miehen otteesta. ”Kyllä mä menen”, hän kivahti ja katsoi Beniä, jonka nenästä ryöppysi verta, ”Mä menen ja sä et estä mua!” Selina läimäytti kädellään Beniä poskelle. Ben huusi vihaisesti ja tarttui kiinni nenäänsä. Selina avasi oven ja otti askeleen ulospäin.

”Selina?” Katie hämmästyi. Hän oli juuri tulossa sisään, kun Selina oli tullut ovesta ulos. Katie katsoi Selinaa suurin silmin. Selina näytti säikähtäneeltä ja vihaiselta. ”Ei nyt”, Selina sanoi ja työnsi Katien sivumpaan. Katie seurasi ihmeissään, kun hänen siskonsa juoksi täyttä vauhtia kauemmas talosta.

Katie astui epäröiden sisään. ”Ned?” hän kysyi varovasti laittaessaan takkia naulaan, ”Mitä täällä tapahtuu?” Katie kurkkasi olohuoneeseen. ”Ned, missä sä olet?” hän korotti ääntään, kun huomasi, että mies ei ollut olohuoneessa. Hän kuuli murahduksen vessasta. ”Ned, mitä sä siellä teet?” Katie käveli vessan oven taakse ja koputti sitä, ”saanko tulla sisään?” Mies vetäisi oven äkkiä auki ja Katie säikähti. ”Mä en ole mikään Ned”, hän sylki sanat päin Katien kasvoja, ”ja mä lähden.” Ben astui ulos vessasta ja katsoi halveksien Katieta. ”Näkemiin vaan”, hän sanoi pilkallisesti, ”ja onnea sen kakaran kanssa.”

Selinaa hengästytti. Hän oli juossut koko matkan Katien luota vanhempiensa asunnolle. Hän koputti nopeasti oveen. Juliette avasi sen ja Selina painui heti sisään sanomatta sanaakaan. Hän meni vierashuoneeseen, kaivoi matkalaukkunsa esiin ja alkoi heti pakata sitä. ”Selina-kulta, mitä sinä oikein teet?” Juliette ilmestyi ovelle. Selinan leuka väpätti ja kyyneliä purskahti silmistä. ”Mä lähden takaisin kotiin. Mä inhoan Iso-Britanniaa, mä inhoan Lontoota, mä inhoan kaikkea täällä”, Selina puhui hiljaa ja vihaisella äänellä. Juliette hämmästyi. ”Vihaatko meitäkin, vanhempiasi ja sukulaisiasi?” hän kysyi varovasti. Selina pudisti päätään. ”Missä Nicholas on?” hän kysyi ääni murtuen. Juliette pudisteli huolestuneena päätään. ”En ole nähnyt häntä sen jälkeen, kun lähditte Katien luo”, hän sanoi surullisesti. Selina parkaisi tuskastuneena. ”Ei voi olla totta!” hän sanoi ja hautasi päänsä käsiinsä. Juliette katsoi säälien Selinaa. ”Älä nyt...” hän sanoi hellästi, ”mennään olohuoneeseen juttelemaan.” Selina nyökkäsi hiljaa ja he siirtyivät sohvalle juttelemaan.

Ovikelloa soitettiin kesken Selinan selityksien. ”Mene nyt avamaan se ovi!” hän sähähti äidilleen, joka säikähtyneenä ryntäsi ovelle. ”Hei, rouva Abbot”, Nicholas sanoi iloisesti, ”pääsisinkö sisään?” Juliette hymyili hiukan ja päästi Nicholaksen sisään. ”Teidän on paras mennä Selinan luo heti”, Juliette sanoi huolestuneella äänellä, ”hän ei nyt oikein ole oma itsensä.” Nicholaksen iloinen mieliala laski nopeasti. Hän käveli nopeasti olohuoneeseen. Selina istui sohvalla surkean näköisenä. Nicholas istui hänen viereensä ja kosketti varovasti naisen olkaa. Selina värähti ja katsoi suurin, kimaltelevin silmin miestä. Nicholas halasi Selinaa lujasti ja nosti naisen hellästi syliinsä. Selina purskahti itkuun ja itki Nicholaksen olkaa vasten.

Kökköä, pakko myöntää. En oikein saanut puettua ajatuksiani sanoiksi. Kommentteja saa laittaa.

Selina tarttui miehen käteen ja puristi sitä kepeästi. "Päivää. Mä olen Selina, Katien sisko", Selina esittäytyi kohteliaasti Nedille, joka vain tuijotti häntä hymyillen. Sitten mies kääntyi ja kätteli Nicholastakin. Nicholas tervehti Nediä hieman kireästi – hän ei pitänyt tavasta, jolla Ned tuijotti Selinaa.

Pian koko porukka istui olohuoneessa jutellen mukavia. Nicholas ei oikein viihtynyt Nedin ja Katien seurassa. Katie oli hänestä liian äänekäs ja Ned vain liian omituinen. Nicholas vilkuili kelloa koko ajan. Lopulta hän pyysi Selinaa hiukan sivummalle. "Mulle tuli tässä mieleen.. Mitäs jos mä kävisin varaamassa meille hotellihuoneen? Juhlistettaisiin tätä Lontoonmatkaa vähäsen ja nautittais toistemme seurasta?" hän puhui hiljaa Selinalle, ettei Ned ja Katie kuulisi. Selina nyökkäsi. "Joo, varaa vaan. Saadaan sitten vihdoinkin olla rauhassa..." nainen vastasi ja painoi hiljaa huulensa Nicholaksen huulille. "Ties mitä kivaa me illalla sitten keksitään..." Selina jatkoi hymyillen. Nicholas naurahti ja hyvästeli mielissään Katien ja Nedin. Selina olisi siskonsa luona vielä hetkisen ja tulisi sitten hakemaan tavaroitaan vanhempiensa luota.

"Vaikuttaa aika kiltiltä toi sun avomiehes", Katie sanoi Selinan istuutuessa taas siskonsa ja Nedin kanssa olohuoneeseen jutustelemaan. Selina nyrpisti hymyillen nenäänsä. "Se on just sopiva mulle", hän vakuutti ja katsoi kahvikuppiaan. "Saisinko lisää kahvia?" hän kysyi. Ned tuhahti. "Toi on jo sun neljäs kupillinen!" hän sanoi ja katseli, kun Katie nousi ottaen Selinan kupin mukaansa. "No, minkä mä sille voin että olen addiktoitunut?" Selina vastasi nauraen. Pian keittiöstä Katien ääni. "Voi ei! Mä ihan unohdin! Mun pitää lähteä heti neuvolaan", Katie kiiruhti takaisin olohuoneeseen. Selina kallisti ihmetyksissään päätään. "Johtuen siitä ras..." hän aloitti kysymyksensa kun Katie keskeytti hänet. "Niin just, rasvakudoksista", hän sanoi kipakasti ja Selina sulki suunsa. Hän oli unohtanut, että Ned ei vielä tiennyt Katien raskaudesta. "Jaksatko sä odottaa sen aikaa?" Katie kysyi huolissaan. Selina nyökkäsi. "Totta kai jaksan, ei mulla ole kiire." Katie hymyili iloisesti ja nappasi takkinsa naulakosta. "Niin, ja pitäähän Ned sulle seuraa", hän sanoi lähtiessään.

Ovi sulkeutui kolahtaen. Huoneeseen laskeutui hieman vaivautunut hiljaisuus. Ned tuijotti Selinaa ja Selina lattiaa – häntä hiukan nolotti miehen läpitunkeva katse. Ned vilkaisi ulos ikkunasta ja näki Katien juoksevan kohti keskustaa. "Selina", mies sanoi pehmeällä äänellään, "mun mielipiteeni susta on muuttunut." Selina katsoi hämmästyneenä Nediä. "Sun mielipiteesi? Ei me edes tunneta", hän sanoi epäileväisesti. Ned hymyili paljastaen suorat ja valkoiset hampaansa. "Tunnetaan", hän sanoi nautinnollisesti, "Selina, mä en tiennyt että sä olet noin tyhmä." Selina hymähti vihaisesti. "En mä ole tyhmä", hän sanoi loukkaantuneesti. "Selina, mieti.. Ned Vebner..." Ned johdatteli Selinaa ja jatkoi pienen tauon jälkeen, "Ben Denver..." Selinan suu loksahti auki. Niin, hän tajusi, nuo silmät ja hiukset, nenä, suu ja posket.. Selina henkäisi syvään. "Tiedätkös, musta tuntuukin että Nicholas jo odottaa mua..." hän sanoi ja nousi sohvalta. Ben kuitenkin tarttui hänen käteensä ja veti hänet alas. "Sä et mene minnekään ennen kuin olet kuullut mitä mulla on sanottavana", mies sanoi tiukasti.

Selina istui lamaantuneena Benin vieressä. Mies tuijotti vieläkin Selinaa ja hyväili tämän käsivartta hellästi. "Sä olet yhtä kaunis kuin silloinkin.." Ben kuiskasi hivellessään Selinan kättä. Selinan ilme tiukentui ja hän sysäsi toisella kädellään Benin käden pois. "Älä", hän sanoi uhkaavasti. Ben naurahti. "En sitten", hän sanoi tummalla äänellään ja sai Selinan värähtämään. "Mä kerron sitten juttuja", hän jatkoi rennosti ja otti uudestaan kiinni Selinan ranteesta, tällä kertaa tiukemmin. "Muistatko, kuinka mä vannoin tappavani sut?", Ben kysäisi Selinalta ja sipaisi naisen vasenta reittä jatkaen: "En mä enää tahdo tappaa sua, vaikka sä niin julmasti sanoitkin, ettet välitä musta ja toivoisit, että mä häipyisin sun elämästä." Selina tuhahti ylimielisesti ja yritti sanoa jotain. Ben kuitenkin laittoi toisen kätensä Selinan suulle. "Hiljaa kun mä puhun", hän sanoi ja jatkoi sitten taas: "Ei, kuolema ei ole hyväksi. Sitä paitsi, ei susta olisi mulle mitään iloa kuolleena. Ei, päin vastoin: mä surisin joka päivä, koko ajan. Ei se olisi hyvä." Selina pyöritteli kyllästyneenä silmiään. Oikeasti häntä pelotti, mitä mies tekisi hänelle. "Lisäksi mä olen huomannut, että mä yhä rakastan sua", Ben sanoi siirappisella äänellä ja näytti leijuvan jossain korkealla. "Miks sä sitten olet Katien kanssa?" Selinan suusta karkasi. Ben hymyili autuaasti. "Koska sä katosit jonnekin. Mä tahdoin sut, mutta se oli mahdotonta, joten mä halusin Katien. Te olette melkein samanlaiset.. Mulla oli ongelmia saada Katie, koska se oli naimisissa. Siksi mä odotin pari vuotta sun lähdön jälkeen ja aloin kiristää Katien aviomiestä. Nerokasta, eikö?" Ben kysyi Selinalta, joka ei saanut järkytykseltään enää sanaa suusta. Ben näytti nauttivan Selinan reaktiosta ja jatkoi iloisesti kertomustaan: "Katien mies oli oikea pelkuri. Heti kun vähän uhkaili, se lähti Katien luota. Pari kuukautta niiden eron jälkeen mä ilmestyin paikalle ja hurmasin Katien ihanana liikemiehenä Ned Vebnerinä." Ben oli selvästikin tyytyväinen itseensä ja hymyili säteilevästi. "Ja mä tiesin, että sä vielä joskus tulisit siskos luo. Ja niin sä tulitkin. Mun odotukseni on palkittu", Ben lopetti.

Kuva ei kyllä vastaa tekstiä, mutta arvatkaa kuinka hankalaa on ottaa tekstin mukaisia kuvia. :P

Selina oli kauhuissaan. Miten joku voi olla noin kieroutunut? hän mietti järkyttyneenä. Ben jatkoi vielä puhumistaan. "Mä olen niin odottanut tätä hetkeä.. Mä olen miettinyt sua joka ilta ja kuvitellut sut mun viereeni.. " Ben sanoi haaveillen ja käänsi sitten katseensa Selinaan, "... ja himoinnut sua..." Selinaa värisytti kuulla viimeiset sanat. Hän yritti vetäistä kätensä irti Benin puristuksesta, mutta ei onnistunut. Ben oli vahva, ja hän käänsi Selinaa sohvalla niin, että sai kiinni naisen toisestakin kädestä. "Älä vastustele", hän sanoi pehmeästi ja alkoi painautua Selinan päälle, "mä en tahdo satuttaa sua." Selina oli jo miehen alla ja yritti rimpuilla irti. Ben taivutti Selinan kädet yhteen ja otti toisella kämmenellään kiinni molemmista ranteista. Toinen käsi jäi vapaaksi ja sillä kädellä hän silitteli Selinan kylkeä. Selina huusi, mutta Ben vain nauroi. "Huuda vaan! Onneksi mä olen hankkinut tähän taloon hyvät äänieristeet!" Ben sanoi ja yritti vapaalla kädellään riisua Selinaa. Selina rimpuili, yritti potkia ja lyödä, mutta Ben oli vahva ja sai helposti hallittua Selinaa. "Älääää", nyt jo alusvaatteillaan ollut Selina kiljui Benin avatessa omia housujaan, "sulle tulee kauhean huono omatuntoooo!" Ben pudisti päätään heittäessään housunsa pois. "Mikä omatunto?" hän sanoi ja vapaalla kädellään veti paitaansa pois. Selinan silmistä alkoi valua kyyneleitä ja hän mietti kuumeisesti, mitä sanoisi miehelle saadakseen hänen toimintansa loppumaan. Yhtäkkiä hän keksi. "Ben, Katie on raskaana sulle!" hän kiljaisi. Ben seisahtui ja katsoi läpitunkevasti Selinaa. "Mitä?" hän kysyi ja Selina itki. Kyyneleet levisivät naisen poskille. "Katie odottaa sun lasta", Selina sanoi heikosti nyyhkyttäen. "Se odottaa sssun lassta, se odottaa oikeaa käärmeenpoikassta..." Selinan nyyhkintä muuttui äkkiä vihaiseksi sihinäksi. Ben puristi Selinan kädet tiukemmin yhteen saaden naisen voihkaisemaan kivusta. "Niinkö?" mies sanoi surun ja vihansekaisella äänellä. "Se on Katien ongelma." Ben katsoi jäätävästi Selinaa ja painautui täysin naista vasten. "Se ei liikuta mua mitenkään", hän jatkoi, kiepsahti ympäri niin, että Selina oli nyt hänen päällään ja yritti avata naisen rintaliivejä.

Selinaa hämmästytti, kun hän huomasi, että seutu alkoi muuttua omikotitaloalueeksi. Hän oli ollut aivan varma, että Katie asuisi jossain pienessä kerrostalokämpässä, mutta alkoi vaikuttaa siltä, että sisko asuisikin hienossa talossa, jossa olisi kaunis piha. Selina hidasti askeleitaan ja kysyi ihmettelevästi Nicholakselta: "Ollaanko me ihan varmasti oikealla tiellä?" Nicholas katsoi tiekylttiin ja nyökkäsi. "Mikäs se talon numero oli?" hän kysyi puolestaan Selinalta, joka osoitti sormellaan kaunista, vaaleanpunertavaa taloa. "Tuo se on", hän sanoi ja lähti marssimaan taloa kohti.

Selina oli tuskin ehtinyt astua talon hyvinhoidetulle pihalle, kun ovi jo avautui. Katie hymyili aurinkoisesti siskolleen ja Nicholakselle ja pyysi heitä sisälle. "Miten lento sujui?" Katie kysyi asetellessaan olohuoneen pöydälle kahvikuppeja, "Oliko ilmakuoppia?" Selina pudisti hymyillen päätään ja katseli ympäriinsä. "Nätti talo", hän sanoi ehkä hiukan kateellisenakin. "Niin.. Mun avomies niin hyvin toimeen tuleva", Katie hehkutti onnellisena. "Avomies?" Selina kysyi ihmetellen, "Sinähän menit naimisiin jo aikaa sitten." Katien hymy hyytyi hiukkasen. "Joo.. Siitä ei tullutkaan mitään", hän sanoi kylmällä äänellä ja jatkoi sitten pirteämmin, "mutta löysin uuden. Tämän herran nimi on Ned Vebner, ja hän on ihana!" Selina nauroi. "Uskotaan", hän sanoi nauraen, mutta mielessään hän ihmetteli syytä Katien ja tämän ex-miehen kanssa. Selina oli ollut varma, että pariskunta pysyisi yhdessä elämänsä loppuun saakka. "Ai niin.. Sinä siis olet Nicholas, pelastava ritari?" Katie kysyi pirteästi Nicholakselta. "Juu, minähän se olen", Nicholas vastasi ja hymyili arasti. Katie käänsi katseensa Selinaan. "Ihana korostus", hän sanoi kuiskaten niin kuuluvasti, että Nicholaskin sen kuuli. "Niinpä", sanoi Selina ja nauroi Nicholaksen punastuessa hiukan.

"No miten sun elämä on mennyt?" Katie uteli Selinalta. Nicholasta ei kauheasti kiinnostanut naisten höpinät ja hän katseli televisiosta jalkapalloa. Aika upea telkku, hän ajatteli, Katien avomies on varmaan kauhean rikas. Olihan Nicholaskin tavallaan rikas – hänen amerikkalainen isänsä omisti suositun lehden Meksikossa. Hän vain ei saanut rahoja itselleen ennen kuin isä kuolisi, toisaalta ei hän niitä kaivannutkaan. Liika raha toi ongelmia. Nicholas hymähti hiljaa. Isä – milloin hän oli viimeksi kuullut miehestä? Äitiinsä, joka asui Neikoma Cityssä kuten hänkin, hän oli pitäyt paremmin yhteyttä. Hänen vanhempansa olivat eronneet aikoja sitten ja vaikka isä oli luvannut pitää yhteyttä poikaansa, ei Nicholas ollut nähnyt häntä kymmeneen vuoteen ja viimeksi hän oli isältä kirjeen saanut seitsemän vuotta sitten. Nicholas havahtui mietteistään Katien pirteään nauruun.

"Selina, mun on pakko kertoa sulle yks juttu", Katie sanoi onnellisesti. Selina naurahti. "Miten mulle tuli mieleen lapsuusajat tosta lauseesta?" hän sanoi. Katie nyrpisti nenäänsä vähän. "Ei kun oikeasti.. Tää on tosi ihanaa!" Katie sanoi haaveillen ja Selina hoputti häntä kertomaan asiansa. "Selina, sä olet ensimmäinen jolle mä kerron tän.. Edes Ned ei tiedä", Katie aloitti ja piti pienen tauon. Selina pyöräytti muka kyllästyneesti silmiään. "Mä oon raskaana!" Katie sanoi ja näytti suorastaan hehkuvan onnesta. Selinan suu loksahti auki. "Onnea! Siis.. Musta tulee täti?" hän sanoi ihmetellen ja Katie nyökytteli nauraen. Samaan aikaan ovelta kuului kolinaa. "Kat, onko ruoka jo valmista?" kysyi matala miehen ääni eteisestä.

Olohuoneeseen astui punertavahiuksinen, komea mies, joka hämmästyi tajutessaan, että Katie ei ollutkaan yksin talossa. Mies silmäili nopeasti avovaimonsa vieraita. Tumma mies, ehkäpä latino ja kaunis, siropiirteinen nainen, mies mietti. Katie hymyili miehelle ja kipaisi tämän viereen suukottamaan miestä poskelle. Mies suuteli häntä myös, mutta hänen katseensa oli koko ajan Selinassa. Hänen suunsa kääntyi ivalliseen hymyyn hänen tajutessaan, että kyseessä oli Selina. "Hyvää päivää", mies sanoi matalalla äänellään ja ojensi kättään Selinalle, jonka selkää pitkin meni kylmiä väreitä, joskaan hän ei tajunnut miksi.

Tämän osan jälkeen näin tiivis päivitystahti loppuu ja osia tulee vain pari kolme viikossa. Pikkusisko palaa matkaltaan Tsekistä ja ei taatusti anna minun olla koneella koko päivää ja nyt on niin ihanat säät, että on sääli istua vain sisällä. :) Kommentteja saa taas laittaa.

Juliette ja David Abbot tuijottivat Selinaa ja Nicholasta, jonka olo oli vieläkin epävarmempi kuin äsken. "Se-selina?" Juliette sanoi kysyvästi, "oletko nyt kunnossa?" Selina nyökkäsi ja puristi Nicholaksen kättä niin kovin, että miehen oli vaikea pitää naamansa peruslukemilla. Selinan isän kasvoilla välähti yhtäkkiä vihainen kireys. Mies nousi pystyyn ja käveli ympäri olohuoneen lattiaa kädet selkänsä takana. "Vai niin.. Ben Denver", hän mutisi. Selina katsoi hämmentyneenä isäänsä ja irroitti kätensä Nicholaksen kädestä. Nicholas huokaisi helpotuksesta ja huomasi sitten Julieten paheksuvan katseen. Tästä ei tulisi helppo reissu, hän mietti ja hieroskeli kättään.

"Minä olen aina tiennyt, että siinä pojassa on jotain outoa", David jylisi Julieten valmistaman aterian ääressä. "Siitä pojasta silloin sanottiin, että eihän niin kilttiä olekaan", hän jatkoi ja nielaisi suuren perunanpalan, "eikä näemmä ollutkaan." Selina nyökkäili myöntävästi, mutta kyllästynyt ja tuskainen ilme kasvoillaan. "Minusta tuntuu että sillä pojalla on jotain mielenterveydellisiä ongelmia", David jatkoi yhä juttuaan, mutta Juliette keskeytti hänet huomatessaan Selinan ilmeen. "No Selina, mitenkäs sinulla ja tällä.." Juliette katsoi arvioivasti Nicholasta, ".. herralla menee?" Nicholas pyöräytteli silmiään ja katsoi sitten Selinaa. Selina hymyili nopeasti Nicholakselle ja alkoi selittämään kaikkea elämästä Meksikossa ja kuinka Nicholas oli ihana mies.

Selina ja Nicholas jäivät herra ja rouva Abbotin asuntoon yöksi – minne muuallekaan he olisivat menneet, koska he eivät olleet varanneet hotellihuonettakaan. Selina vaihtoi yöpuvun päälleen Nicholaksen katsellessa. Sitten hän rojahti miehen viereen sängylle. "Kiitos kun sä sait mut lähtemään tänne.." Selina sanoi, "Noi taisi ajatella, että mä en enää välittänyt niistä." Nicholas nappasi Selinan kainaloonsa. "Tai sitten ne luuli, että mä kaappasin sut", hän sanoi ivallisesti. "Musta tuntuu, että ne ei edes pidä musta. Huomasitko, ne ei edes kommentoinut mua mitenkään sen jälkeen kun sä esittelit mut", Nicholas puhui hienoista kireyttä äänessään. "Niin", Selina vastasi, "mut älä välitä niitten kylmästä käytöksestä. Kyllä ne sut vielä joskus hyväksyy, ihan varmasti." Nicholas nauroi hyväksyvästi ja suuteli sitten Selinaa painautuen samalla tämän päälle. Selinan kädet etsiytyivät miehen niskalle. "Selina.." Nicholas kuiskasi, "mitä jos me.." Selina hymyili ja silitteli Nicholaksen hiuksia. "Muuten kyllä", hän kuiskasi takaisin, "mutta äitillä ja isällä on liian tarkka kuulo.. Ja sähän haluat, että ne hyväksyy sut."

Aamuaurinko vasta nousi, kun Juliette Abbot koputti Selinan ja Nicholaksen huoneen oveen. "Huomenta!" hän sanoi napakasti oven läpi, "Aamiainen on jo pöydässä." Selina mumisi jotain vastaukseksi ja käpertyi tiukemmin peiton alle. Nicholas kuitenkin nousi ja alkoi pukeutua. Selina katosi kokonaan peiton alle pimeyteen. Nicholas hymyili ja salamannopeasti riuhtaisi peiton naisen yltä. "Ei.." Selina vaikeroi ja nousi hitaasti istuma-asentoon, "Anna mun nukkua..." Nicholas vain nauroi ja heitti peiton Selinan päälle. "Nouse nyt. Tehdään hyvä vaikutus vanhempiisi", hän sanoi. Selina nousi ja alkoi etsiä haukotellen matkalaukustaan vaatteita.

Aamiaisen jälkeen Selina ja Nicholas päättivät lähteä Katieta katsomaan. Katie oli muuttanut kauemmas Hyde Parkista, varmaankin vuokrien korkeuden vuoksi. Selina tallusteli tottuneesti Hyde Parkin reunamia pitkin Nicholas vanavedessään. "Aika ihanaa oikeastaan olla täällä", Selina myönsi Nicholakselle, "mutta silti mua vähän pelottaa.. Mä en voi tietää, missä Ben on.." Nicholas tarttui Selinaa lempeästi kädessä. "Se on varmaan tehnyt muitakin rikoksia ja nyt se on vankilassa", mies sanoi. "Toivotaan", Selina vastasi ja tihensi askeleitaan. "Mutta mennään nyt! Katie on varmasti jo ihan jännityksessä kun se odottaa meitä!" hän sanoi pirteästi.