Seuraavana aamuna Selina heräsi tietokoneen hiljaiseen hurinaan ja klikkailun ääniin. Hän haukotteli makeasti ja nousi hitaasti sängystä. "Huomenta!" Nicholas kohotti katseensa kuvaruudusta ja hymyili pikaisesti, "nukuitko hyvin?" Selina mutisi jotain vastaukseksi ja käveli miehen luo. Hän nojautui tämän olkapäille ja katseli näyttöä. "Lentoyhtiön sivut?" Selina kysyi ihmeissään. Nicholas nyökkäsi. "Baby, me lähdetään Lontooseen!" hän vastasi ja painoi teatraalisesti enteriä.

Selina nousi nopeasti seisomaan. "Lontooseen? Milloin?" hän kysyi tiukasti kireä ilme kasvoillaan. Nicholas nousi tuoliltaan ja tarttui Selinaa käsistä. "Lontooseen juu. Huomenna", hän vastasi rauhallisella äänellä. Selina heilautti päätään ja irrotti kätensä miehen käsistä. Hän avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulkikin sen ja käveli keittiöön kahvia juomaan.



Nicholas seurasi perässä. "Kulta.. Muistatko, että lupauduit villiin elämään?" hän kysyi ja otti itsekin kupillisen kahvia. Selina katsoi miestä kulmiensa alta ja hörppäsi sitten kupistaan. "Muistan", hän aloitti, "mutta en tahdo Lontooseen.." Nicholas keskeytti Selinan puheen. "Rakas, eiköhän sun olisi aika kohdata menneisyydenkin haamut?" hän kallisti päätään ja katsoi suurilla silmillään Selinaa. Selina laski kupin pöydälle ja laittoi kätensä puuskaan. "Ei. Sitä paitsi mua alkaa ärsyttää noi sun imelät hellittelynimet", hän sanoi kiukustuneena. Nicholas naurahti ja astui Selinan eteen. "Musta sun pitää nähdä taas sun kaverit", hän sanoi ja hymyili rohkaisevasti.

Selina istui parvekkeen lattialla harmissaan. Hän ei todellakaan tahtonut Lontooseen, ei vaikka maksettaisi. Hän tiesi, että Nicholas tahtoi vain hyvää hänelle, mutta menneisyys painoi liikaa Selinan mieltä.

Selina nyyhkäisi ja kosketti vasenta reittään. Muistot satuttivat yhä. Onneksi Nicholas oli saapunut juuri oikeaan aikaan Lontooseen valloittamaan Selinan sydämen.

Nicholas katsoi parvekkeen ovelta Selinaa. Häntä puistatti nähdä nainen niin surullisena. Oliko matka Lontooseen sittenkään hyvä idea? Nicholas ymmärsi täysin, miksi Selinaa kammotti koko ajatus kaupungista. Hän oli aluksi ihmetellyt Selinan intoa Meksikoa kohtaan, mutta pian Selina oli jo kertonut kaiken. Selina on niin herkkä ihminen.. Nicholas mietti suruissaan.

Nicholas käveli Selinan luo ja laskeutui tämän viereen. "Selina", hän sanoi ja Selina käänsi katseensa miestä päin, "mä ymmärrän kyllä, mikset taho Lontooseen.. Mutta sun pitää selvittää asiat. Sun vanhemmat ei vieläkään tiedä miks lähdit." Selina katsoi itkuisin silmin Nicholasta, hautasi kasvonsa tämän olkaan ja itki lohduttomasti sitä vasten. Nicholas syleili naista lujasti ja lohduttavasti. Hän silitti Selinan hellästi hiuksia ja suuteli naisen otsaa. "Mä tiedän sen", Selina puhui itkun lomasta, "mä tiedän... Mutta en tahdo... Mä tiedän että se on siellä vieläkin ja odottaa vaan oikeaa hetkeä..." Nicholas tarttui Selinaa hartioista ja työnsi häntä kauemmas niin, että näki tämän kasvot. "Selina. Mä olen sun tukenasi. Nyt ja aina."

Tuosta osien pituudesta.. En halua tehdä pidempiä osia, se tulisi aika hankalaksi kuvien oton kannalta ja tarinankin kannalta, tästä tulisi aika lyhyt tai sitten kauhean rönsyilevä tarina, jos tekisin pidempiä osia. :P Ja miettikääpä SimSalmiksen Julieta ja Ellietä, ne tarinat ovat vielä lyhyempiä osiltaan.

Kommentteja saa taas laittaa ja parannusehdotuksiakin otetaan vastaan, jos niitä on. :)