Puoli vuotta myöhemmin

Tähdet tuikkivat etelän lämpimässä yössä leppeän merituulen puhaltaessa sisämaahan. Yötaivas oli tumma ja suuri, meren kohina rauhoittavaa. Selina ja Nicholas seisoivat rannalla jalat viileässä hiekassa tiukasti toisiinsa kietoutuneina. Kuinka kaunis maailma olikaan juuri sillä hetkellä, rauhallinen, herkkä ja turvallinen. He käänsivät katseensa suureen, hopeaiseen kuuhun, joka sai heidätkin hohtamaan hopeaa. "Mä en pysty uskoa sitä, että me mennään huomenna naimisiin", Selina kuiskasi ja painoi päänsä Nicholaksen olalle. Mies ei sanonut mitään, silitti vain Selinan ruskeita hiuksia hellästi. "Mua pelottaa", Selina kuiskasi niin hiljaa, että vain Nicholas saattoi sen kuulla, "mä pelkään, että tämä kaikki katoaa.." Nicholas tarttui hellästi Selinan leukaan ja katsoi tiukasti kihlattunsa silmiin, joissa heijastui tähtitaivas. "Mikään ei katoa", hän sanoi, "mikään ei muutu. Kaikki pysyy samana, mä lupaan sen." Nicholaksen ääni oli varma ja rauhoittava ja hän sai Selinan huokaisemaan syvään. Nicholas suuteli Selinaa niin rakastavasti, että Selina unohti kaiken pahan, joka maailmassa vaikutti. He jäivät vielä katsomaan kaunista kuutamoa.

Selina heräsi aamulla seitsemän aikoihin. Nicholas nukkui vielä suloisesti tuhisten. Selina olisi tahtonut jäädä meksikolaismiehen viereen vielä hetkeksi, mutta hänen oli noustava, sillä viimehetken häävalmistelut veisivät aikaa: Selinan täytyi meikata, laittaa hiuksensa ja pukeutua. Hän nousi, laittoi päälleen pehmeän aamutakin ja sujautti jalkaansa tohvelit ja lähetti nukkuvalle rakkaalleen lentosuukon ovelta ennen kuin astui vielä hämärään ulkoilmaan. Selinan päämäärä oli viereinen loma-asunto, jossa hänen vanhempansa sekä sisarensa yöpyivät. Selinasta oli harmittavaa, etteivät Nicholaksen vanhemmat voineet olla häissä paikalla; heillä oli paljon kiireitä. Nicholaksen vanhemmat olivat kuitenkin korvanneet poissaolonsa mitä mahtavimmalla tavalla: he maksoivat häät, jotka vietettiin Karibianmerellä upealla luksusloma-alueella, vieraiden majoitukset, ruoat, vaatteet, aivan kaiken.

Selina koputti lomamökin oveen, ja se avautui melkein heti. Ovella seisoi ylipirteä Katie, Selinan sisar, jonka vatsa oli todella suuri: hänen lapsensa laskettu aika oli aivan niinä päivinä ja Katien oli melkein ollut pakko jättää siskonsa häät väliin. Onneksi niin ei kuitenkaan ollut käynyt - se olisi ollut Selinalle kauhistus, sillä Katie oli hänen kaasonsa. Katie johdatti Selinan loma-asunnon olohuoneeseen, joka näytti enemmän kauneussalongilta kuin olohuoneelta. Huone oli täynnä kenkiä, meikkejä ja muuta kauneudenhoitotavaraa ja Selina tiesi, että suuressa vaatekomerossa henkarissa roikkui maailman kaunein hääpuku. Selina oli bongannut sen Neikoma Cityn kalleimmasta häävaateliikkeestä ja ihastunut siihen heti. Hän astellut sisään liikkeeseen ja kokeillut sitä ylleen, vaikka tiesi, ettei hänellä siihen varaa olisikaan. Puku oli sopinut kuin valettu ja Selina uskoi, että se oli kohtalon sanelemaa - hänen olisi mentävä naimisiin juuri se puku päällä. Se masensi häntä kuitenkin hiukan: puku oli aivan liian kallis hänen kukkarolleen. Niinpä hän oli yrittänyt unohtaa puvun. Eräänä päivänä hänen ystävänsä olivat pyytäneet hänet kahville ja yllättäneet Selinan täysin: Selinan parhaan meksikolaisystävättären pienen, nuhjuisen asunnon olohuoneessa oli ollut kaunis, kallis ja Selinalle täydellinen hääpuku. Selinan ystävät olivat yhteishankintana ostaneet hänelle unelmien hääpuvun. Selina oli ollut aivan mykkä onnesta ja ilosta.

Katie painoi Selinan nojatuoliin istumaan ja otti esiin meikkipaletin. Hän oli innoissaan sisarensa häistä. Katie rakasti kaikkea onnellista ja ihanaa ja hänestä oli mahtavaa osallistua Selinan morsiusvalmisteluihin. Niinpä hän aloitti tarkan meikkausoperaation. Selinaa haukotutti ja hän sai Katien sohaisemaan luomiväriä hänen poskelleen. "Selina!" Katie sanoi moittivasti, "Pysy paikoillasi, tai tää menee pieleen!" Selina muljautti silmiään: häntä väsytti vielä ja hääseremonian alkuun oli useita tunteja, mutta valmistelut oli pakko aloittaa aikaisin.

Lopulta Katie oli saanut meikkaustyönsä päätökseen. Hän oli tyytyväinen tulokseen: Selina näytti kauniilta, aivan satuprinsessalta - hiukset vain tarvitsivat vielä pientä laittoa. Niinpä Katie tarttui toimeen ja alkoi kieputtamaan sisarensa hiuksia kohti kaunista hääkampausta.

Loputtomalta tuntuneen meikkauksen ja hiustenlaiton jälkeen Selina pääsi vihdoinkin pukeutumaan morsiuspukuunsa ja laittamaan hunnun päähänsä. Katie huokaisi ihastuksesta, kun näki siskonsa täysin valmiina morsiamena. "Sä olet upea", hän sanoi hymyillen ja sai Selinankin kasvoille pienen hymyn. "Noo, älä ole noin vakava", Katie yritti piristää Selinaa, jota ilmiselvästi hermostutti, "kaikki menee hyvin. Mitä muka voisi sattua? Nicholas ei ikinä sanoisi en tahdo." Selina hymyili epävarmasti ja sai Katien nauramaan sydämellisesti.

Selina käveli jäykästi ja hermostuneesti isänsä käsipuolessa kohti pappia ja jännittyneen näköistä Nicholasta. Taustalla kuohusi meri ja linnut sirkuttivat rannan palmuissa. Selinan varpaat upposivat lämpimään hiekkaan, kun hän asteli penkkirivien välissä. Hän ei pitänyt siitä, että häntä tuijotettiin; hänestä tuntui kuin hän olisi ollut näyteikkunassa. Joka puolelta kuului huokauksia sekä kuisketta ja salamavalot välkkyivät. Selina oli iloinen siitä, ettei hänen tarvinnut kulkea yksin papin ja Nicholaksen luo. Lopulta kuitenkin hänen isänsä päästi hänen kätensä irti ja Selinan täytyi kävellä viimeiset pari askelta itse, ilman tukea. Askeleet tuntuivat hänen elämänsä epävarmimmilta. Hän tärisi hiukan, mutta sitten Nicholas tarttui hänen käteensä. Selina tunsi Nicholaksen lämmön ja hän katsoi miestä silmiin. Nicholas hymyili vinosti ja puristi tiukasti Selinan kättä. Pappi aloitti puheensa ja molemmat käänsivät katseensä vanhaan mieheen.

"Tahdotko sinä, Nicholas Maple, ottaa Selina Abbotin vaimoksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä, kunnes kuolema teidät erottaa?" papin värisevä ääni kysyi Nicholakselta. "Tahdon", hän vastasi varmalla äänellä ja katsoi Selinaa, joka näytti rentoutuneen seremonian aikana. "Tahdotko sinä, Selina Abbot, ottaa Nicholas Maplen mieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä- kuin vastamäissä, kunnes kuolema teidät erottaa?" pappi toisti kysymyksensä, osoittaen sen nyt Selinalle. Selina veti syvään henkeä ja vastasi värisevällä äänellä: "Tahdon." Pappi hymyili rohkaisevasti ja jatkoi puhettaan. Nicholas pujotti kultasormuksen Selinan vasempaan nimettömään ja pappi julisti heidät aviopuolisoiksi. "Voitte suudella morsianta", pappi sanoi lopuksi. Nicholas tarttui hymyillen Selinaa lanteilta. Selina nojautui tuoretta aviomiestään vasten. Heidän huulensa koskettivat toisiaan. Suudelma oli kuin heidän ensisuudelmansa: varovainen, täynnä sähköä, toivoa ja rakkautta. Taustalta kuului taputusta, onnellisia huokauksia ja nyyhkettä - sekä jokin ääni, joka särki tunnelman. Metallinen, kova laukaus peitti muut äänet alleen. Nicholas ja Selina irrottautuivat suudelmasta silmänräpäyksessä. Selina värähti omituisesti ja hänen silmänsä revähtivät täysin auki. Hän tuijotti hämmentyneenä Nicholasta, joka yhä piti vaimoaan lanteilta kiinni. Jostakin kuului mielipuolista naurua. Selina henkäisi terävästi sisään ja hänen silmistään heijastui tuska. "Nicholas.." hän sanoi hiljaa, "älä päästä musta irti.." Sitten hän alkoi vajota, hänen jalkansa pettivät ja hän hengitti raskaasti. Nicholas piti tiukasti Selinasta kiinni, sulki naisen syliinsä. Hänen käsillään tuntui jotakin lämmintä ja nestemäistä. Nauru raikui yhä Nicholaksen korviin. Sitten kuului toinen laukaus ja nauru jähmettyi. Ihmiset kirkuivat ja itkivät, mutta Nicholas ei välittänyt heistä. Hän ei välittänyt mistään muusta kuin Selinasta, joka oli hervottomana hänen sylissään. Nicholas laski hänet hellästi maahan. Selina yski ja itki. Nicholas tarttui hänen käteensä ja puristi sitä tiukasti. Nicholas nieleskeli ja hänenkin silmiään polttelivat kyyneleet. "Selina", hän kuiskasi hiljaa, "Selina taistele." Nicholaksen ja maassa makaavan Selinan ympärille kerääntyi ihmisiä. Katie oli huolesta suunniltaan, hän itki ja puhui Selinalle taukoamatta. Selinan vanhemmat tarttuivat tyttärensä toiseen käteen ja silittelivät hänen kasvojaan. Selina oli hiljentynyt. Hän ei enää itkenyt tai yskinyt ja hänen kasvonsa näyttivät rentoutuneen. Nicholas huomasi sen ensimmäisenä, mutta muutkin tajusivat sen pian. "Selina", Katie sanoi järkyttyneenä ja läpsäisi sisartaan varovasti poskelle, "Selina kuuletko sä mua?" Selina ei reagoinut mitenkään.

Nicholaksen silmissä sumeni ja hän puristi Selinan kättä tiukasti. Häntä oksetti ja pelotti. Hän tunsi olevansa yksin koko maailmassa, vaikka kaikki olivat hänen ympärillään. Nicholas käänsi katseensa pois Selinasta ja näki kauempana maassa toisen ruumiin - punapäisen miehen ruumiin, jonka kädessä oli ase. Nicholas tiesi heti kenelle ruumis kuului, mutta hän ei suostunut uskomaan sitä. Hän tuijotti epäuskoisena ruumiseen ja tunsi, kuinka joku sysäsi hänet syrjään Selinan luota. Nicholas käänsi heti katseensa takaisin Selinaan ja näki, että naisen ympärillä oli paljon valkoasuisia miehiä ja naisia, jotka puhuivat espanjaa kiihkeään tahtiin. Yhtäkkiä Katie tarttui hänen käteensä. "Mitä he sanovat?", hän kysyi nopeasti ja riuhtoi Nicholaksen käsivartta, "Kerro heti mitä ne sanoo!" Nicholas nyökkäsi ja yritti keskittyä ensihoitajien puheeseen. "Jotain verenhukasta", hän aloitti tulkkaamaan kömpelösti - hänen aivonsa olivat järkytyksestä sekaisin. "Onko Selina elossa?" Katie vaati saada tietää, mutta Nicholas pudisti päätään. "En mä voi tietää vielä. Ole kärsivällinen", hän sanoi ja keskittyi taas kuuntelemaan nopeatempoista espanjaa. "Hän ei hengitä", hän sai käännettyä ja hänen vatsassaan muljahti inhottavasti. Katien kynnet pureutuivat syvälle miehen käsivarteen. "Älä sano noin", Katie sanoi vihaisesti, mutta näki kuinka ensihoitajat aloittivat elvyttämisen. Se näytti Nicholaksesta kamalalta ja täysin väärältä: eihän Selina voinut olla kuoleman kielissä, ei hänen hääpäivänään. Kaikki oli epätodellista. Katie oli alkanut itkeä. Hän nojasi Nicholaksen olkapäähän ja kasteli kyynelillään miehen vaatteet. Nicholas kuunteli yhä ensihoitajien puhetta ja odotti lopullisia sanoja 'hän on kuollut, enää mitään ei ole tehtävissä'. Mutta sitten kuului terävä henkäys ja ensihoitajat huokaisivat. "Hän on vielä elossa", yksi heistä sanoi ja Nicholas ei ollut uskoa korviaan. Sitten hän näki Selinan nostettuna paareille. Hän meni äkkiä niiden luo ja tarttui vaimoaan kädestä. "Selina", hän sanoi ja kulki ensihoitajien mukana kohti ambulanssia, "Selina, mä rakastan sua." Ja sitten ensihoitajat ja Selina katosivat ambulanssiin ja Nicholaksen piti irrottaa otteensa vaimonsa kädestä. Eräs ensihoitajista sulki ambulanssin ovet ja kääntyi Nicholakseen päin. "Hän selviää", mies sanoi espanjaksi ja hyppäsi itsekin ambulanssiin. Nicholas seisoi turtana paikoillaan ja katsoi, kun ambulanssi katosi jonnekin kauas. Hänen sisällään kasvoi varovainen onnentunne: Selina oli elossa.

Näin päättyi tämä tarina. Kommenttia saa laittaa. :)