”Älä. Koske. Muhun!” Selina kiljui Benin avatessa hänen rintaliivejään. Selinan silmistä puristui kyyneliä. Hän rimpuili, yritti päästä pois, mutta Ben oli vahva. Yhtäkkiä Selina tunsi kyynärpäänsä murtavan jotain. Hän kuuli ilkeän rusahduksen ja Benin ulvahtavan. Hän tunsi Benin irrottavan otteensa. Selina kiepsahti äkkiä pois sohvalta ja alkoi nopeasti vetää vaatteita päällensä. Ben ulvoi ja Selina huomasi, että miehen kasvot olivat veressä. Selina vetäisi paitansa äkkiä päälle ja syöksähti ovea kohti. Hänen kätensä kosketti ovenkahvaa, mutta juuri kun hän oli avaamassa ovea, Benin verinen käsi tarttui häneen. ”Sä et mene minnekään!” mies karjaisi. Selina riuhtoi itseään päästäkseen irti miehen otteesta. ”Kyllä mä menen”, hän kivahti ja katsoi Beniä, jonka nenästä ryöppysi verta, ”Mä menen ja sä et estä mua!” Selina läimäytti kädellään Beniä poskelle. Ben huusi vihaisesti ja tarttui kiinni nenäänsä. Selina avasi oven ja otti askeleen ulospäin.

”Selina?” Katie hämmästyi. Hän oli juuri tulossa sisään, kun Selina oli tullut ovesta ulos. Katie katsoi Selinaa suurin silmin. Selina näytti säikähtäneeltä ja vihaiselta. ”Ei nyt”, Selina sanoi ja työnsi Katien sivumpaan. Katie seurasi ihmeissään, kun hänen siskonsa juoksi täyttä vauhtia kauemmas talosta.

Katie astui epäröiden sisään. ”Ned?” hän kysyi varovasti laittaessaan takkia naulaan, ”Mitä täällä tapahtuu?” Katie kurkkasi olohuoneeseen. ”Ned, missä sä olet?” hän korotti ääntään, kun huomasi, että mies ei ollut olohuoneessa. Hän kuuli murahduksen vessasta. ”Ned, mitä sä siellä teet?” Katie käveli vessan oven taakse ja koputti sitä, ”saanko tulla sisään?” Mies vetäisi oven äkkiä auki ja Katie säikähti. ”Mä en ole mikään Ned”, hän sylki sanat päin Katien kasvoja, ”ja mä lähden.” Ben astui ulos vessasta ja katsoi halveksien Katieta. ”Näkemiin vaan”, hän sanoi pilkallisesti, ”ja onnea sen kakaran kanssa.”

Selinaa hengästytti. Hän oli juossut koko matkan Katien luota vanhempiensa asunnolle. Hän koputti nopeasti oveen. Juliette avasi sen ja Selina painui heti sisään sanomatta sanaakaan. Hän meni vierashuoneeseen, kaivoi matkalaukkunsa esiin ja alkoi heti pakata sitä. ”Selina-kulta, mitä sinä oikein teet?” Juliette ilmestyi ovelle. Selinan leuka väpätti ja kyyneliä purskahti silmistä. ”Mä lähden takaisin kotiin. Mä inhoan Iso-Britanniaa, mä inhoan Lontoota, mä inhoan kaikkea täällä”, Selina puhui hiljaa ja vihaisella äänellä. Juliette hämmästyi. ”Vihaatko meitäkin, vanhempiasi ja sukulaisiasi?” hän kysyi varovasti. Selina pudisti päätään. ”Missä Nicholas on?” hän kysyi ääni murtuen. Juliette pudisteli huolestuneena päätään. ”En ole nähnyt häntä sen jälkeen, kun lähditte Katien luo”, hän sanoi surullisesti. Selina parkaisi tuskastuneena. ”Ei voi olla totta!” hän sanoi ja hautasi päänsä käsiinsä. Juliette katsoi säälien Selinaa. ”Älä nyt...” hän sanoi hellästi, ”mennään olohuoneeseen juttelemaan.” Selina nyökkäsi hiljaa ja he siirtyivät sohvalle juttelemaan.

Ovikelloa soitettiin kesken Selinan selityksien. ”Mene nyt avamaan se ovi!” hän sähähti äidilleen, joka säikähtyneenä ryntäsi ovelle. ”Hei, rouva Abbot”, Nicholas sanoi iloisesti, ”pääsisinkö sisään?” Juliette hymyili hiukan ja päästi Nicholaksen sisään. ”Teidän on paras mennä Selinan luo heti”, Juliette sanoi huolestuneella äänellä, ”hän ei nyt oikein ole oma itsensä.” Nicholaksen iloinen mieliala laski nopeasti. Hän käveli nopeasti olohuoneeseen. Selina istui sohvalla surkean näköisenä. Nicholas istui hänen viereensä ja kosketti varovasti naisen olkaa. Selina värähti ja katsoi suurin, kimaltelevin silmin miestä. Nicholas halasi Selinaa lujasti ja nosti naisen hellästi syliinsä. Selina purskahti itkuun ja itki Nicholaksen olkaa vasten.

Kökköä, pakko myöntää. En oikein saanut puettua ajatuksiani sanoiksi. Kommentteja saa laittaa.